Perussuomalaiset

pe 28.11.2014

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset: Hallituksen ajamasta yliopistolain muutoksesta vahinkoa oppilaitoksille ja opiskelijoille

Tiedote 28.11.2014

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa, Kimmo Kivelä ja Mika Niikko eivät hyväksy hallituksen esitystä vuoden 2015 talousarvioon liittyvän yliopistolain 49§ väliaikaisesta muuttamisesta. He ovat jättäneet aiheesta vastalauseen valiokunnan mietintöön.

Elomaa, Kivelä ja Niikko toteavat lakiesityksen olevan osa sitä pakettia, jolla Suomen luottoluokitusta yritettiin pitää korkeammassa mahdollisessa luokassa. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu.

– Luottoluokituskikkailun seurauksena yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitus tulee vaikeutumaan viimeistään vuodesta 2016 alkaen. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen on ryhdyttävä lakimuutoksen johdosta rakenteellisiin muutoksiin jo tulevana vuonna, vastalauseessa todetaan.

Sivistysvaliokunnan perussuomalaisten mukaan valiokunnan asiantuntijakuulemisissa tuotiin selvästi esille se, että oppilaitokset joutuvat mitä ilmeisimmin aloittamaan yhteistoimintalain edellyttämiä toimia, jotka johtavat irtisanomisiin.

– Opetuksen tasoa, tutkimus- ja innovaatiotoimintaa joudutaan tällöin väistämättä laskemaan eikä asetettuja tavoitteita kyetä saavuttamaan, Elomaa, Kivelä ja Niikko toteavat ja esittävät syvän huolensa siitä, että opiskelijoiden valmistuminen tulee viivästymään ja kestävyysvaje syvenemään.

Lisätietoja:

Kike Elomaa
puh. 050 512 0806

Kimmo Kivelä
puh. 050 512 0061

Mika Niikko
puh. 050 512 0510