Perussuomalaiset

to 5.12.2013 Muokattu ti 17.12.2013 10:43

Suomalaisesta sosiaaliturvasta päätettävä Suomessa

Perussuomalaiset ovat huolestuneita siitä, että Suomen asumisperusteista terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa ollaan parhaillaan murentamassa pala palalta. Eduskunnassa on juuri nyt käsittelyssä useita hallituksen esityksiä, joiden kokonaisvaikutus on laaja ja perusteellinen. Muutosten taustalla on Euroopan komission antama potilas- ja yhdistelmälupadirektiivi, joka avaa suomalaisen sosiaaliturvan EU:n ulkopuolelta tuleville kolmansien maiden kansalaisille.

Esitysten läpimeno tarkoittaa käytännössä sitä, että kolmansien maiden kansalaiset pääsevät jatkossa kattavan suomalaisen sosiaaliturvan piirin hyvin lyhyen ja vähäisen työmarkkinoilla olon jälkeen. Erilaiset perhe-etuudet ulottuvat jopa työntekijän perheenjäseniin. Muutokset ovat myrkkyä julkiselle sektorille, joka jo ennestään rimpuilee kasvavien kustannuspaineiden puristuksissa.

Hallituksen esitykset rajat ylittävästä terveydenhuollosta, työttömyysturvalain ja ulkomaalaislain muuttamisesta sekä EU:n yhdistelmälupadirektiivi liittyvät kaikki talous- ja rahaliitto EMU:n sosiaalisen ulottuvuuden kehittämiseen. Pala palalta etenemisen vaihtoehto on valittu todennäköisimmin siksi, että sosiaalipolitiikan siirtäminen kertarysäyksellä jäsenmailta EU:lle olisi poliittisesti mahdotonta. Pitkän aikavälin tavoitteena euroalueelle halutaan oma autonominen budjetti, josta solidaarisuuden nimissä voidaan tukea niitä maita, jotka erilaisten rahoitusongelmien vuoksi tarvitsevat apua julkisen sektorinsa vahvistamiseen.

Perussuomalaiset eivät anna tukeaan EMU:n sosiaaliselle ulottuvuudelle. Olemme jättäneet hallituksen esityksiin perustellut vastalauseet esitysten hylkäämiseksi ja tänään nostimme aiheen esiin myös suullisella kyselytunnilla. Uskomme ja luotamme siihen, että suomalaiset osaavat itse pitää huolta kansallisesta sosiaaliturvasta. Päätökset suomalaisen sosiaaliturvan tasosta tulee jatkossakin tehdä Suomessa, ei EU-tasolla Brysselissä. Suomalaisten veronmaksajien kontolle ei voi sälyttää vastuuta koko euroalueen sosiaalijärjestelmästä.

Lisätietoja:

Kansanedustaja Hanna Mäntylä
puh. 050 512 0497

Kansanedustaja Jari Lindström
puh. 050 512 0495