Perussuomalaiset

la 10.6.2017 Muokattu la 10.6.2017 11:54

Timo Soinin jäähyväispuhe

Tehtävänsä jättävä Timo Soini piti Jyväskylän puoluekokouksessa 10.6.2017 oheisen jäähyväispuheen.

Hyvät perussuomalaiset,

Puhun teille tunteistani tänään. Ajatukseni tunnette jo parinkymmenen vuoden takaa.

Elämässäni minulle ei ole tärkeintä se, että olisin aina oikeassa.

Olen aina pitänyt enemmän mielipiteestä.

Minusta tuntuu luonnolliselta, että tietää miksi on sitä mieltä, mitä on.

Tämä tekee henkilökohtaisesta elämästä helppoa, niin tunteiden kuin käytännön tasolla. Jokaisellahan meistä on mielipide mistä tahansa, jokin ajattelun tuotos ja tulos asiasta johon mielipide perustuu. Tällä perusteella mielipide ei voi olla väärä.

Mielipide on keskustelun raaka-aine. Mielipide on uskallettava sanoa ääneen ja siitä pitää keskustella lähimmäisten kanssa. Tai vieraitten kanssa.

Mielipiteitään voi jakaa. Hitaasti tai nopeasti, rauhallisesti tai intoilevasti.

Se, että törmää erilaiseen mielipiteeseen kuin omansa, on elon merkki. Ihminen on ajatteleva ja tunteva olento. Ajatus ja tunne – kumpikohan meihin istutettiin ensin?

Ajattelun tulos kääritään käsitykseni mukaan aina luontomme toimesta tunteeseen, ja ajatus saa aina maustetta tunteesta.

Puhun eräästä voimakkaasta tuntemuksestani:

Minun tunteisiini on vaikuttanut Veikko Vennamo. Ja sen jälkeen ajatteluuni. Paljon.

Esimerkki: Veikko kuvasi aikanaan puolueensa ideologista pohjaa kertomuksellaan. Siteeraan häntä tässä, hän sanoi näin: “Vallan keskitystä kuvaa hyvin kertomus, kuinka Rooman vallan aikana keisari Nero toivoi, että kansalla olisi vain yksi pää, jotta hän voisi katkaista sen yhdellä miekan sivalluksella.

Ihmisten eriarvoisuus oli vielä silloin niin suuri, että osa ihmisistä luettiin eläinkuntaan kuuluviksi orjiksi.

Verinen ihmiskunnan kehityksen ja taistelun tie on kulkenut kohti ihmisarvon tunnustamista ja tasa-arvoisuutta.

Aivan ratkaisevan avun tälle kehitykselle antoivat kristinusko ja lähimmäisenrakkaus.

Kun sitten päästiin jo niin pitkälle, että periaatteellisesti ja moraalisesti tunnustettiin ihmisarvo ja tasa-arvoisuus, luotiin henkinen ja sisäinen vakaumus jokaisen ihmisen ainutlaatuisuudesta.

Tähän nojautui SMP:n puolueohjelman ideologinen perustotuus: “Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Tähän perustuu myös kansanvaltainen ajattelu”.

Noin sanoi Veikko viimevuosisadan viimeisellä kolmanneksella, seitsemänkymmentäluvulla, lähes 50 vuotta sitten. Otin sen esimerkiksi siitä, koska se kertoo paljon minusta. Miten minä politiikan koen. Se ei ole samaa, mutta se on samanlaista.

Kun hän puhui politiikkaa, hän puhui ihmisestä.

Kun minä puhun politiikkaa, se on tunteesta kumpuavaa ajattelua, joka haluaa olla ihmisten puolella eikä ketään vastaan. Ihmisten puolella eikä ketään vastaan.

Tämä on minun ajatteluani ja tunnetta. Voimakas perusta, ideologia, jolle rakentaa. Se olen minä, juurineni.

Hyvä kuulija, sinä, tässä salissa.

Olin Perussuomalaisten puheenjohtaja kaksikymmentä vuotta. Minä olen ajatellut teitä Perussuomalaisia Perussuomalaisten puheenjohtajana joka päivä kahdenkymmenen vuoden ajan. Se on aika, jossa ehtii syntyä ja aikuistua kokonainen uusi sukupolvi.

Oma poikani ja oma tyttäreni ovat aikuistuneet samana ajanjaksona.

Te ette ole ajatelleet minua joka päivä. Arkeaan elävällä ihmisellä on oma elämänsä ajattelussa etusijalla, puheenjohtajalla se on puolue. Joka päivä.

Puheenjohtajuus on jokapäiväistä, siihen luonnostaan kasvaa kiinni, eikä se vastuu omasta väestä ja sen ajatuksista päästä irti. Se ei päästä irti, Sitä tunnetta riittää joka päivälle. Tuntui milloin miltäkin, etupäässä hyvältä.

Puheenjohtajuus on ollut ihmisen, Minun – Timon, kasvutarina.

Puolue on kasvanut siinä ohessa. Puolueen kasvutarinan me kaikki – ME KAIKKI – olemme yhdessä varmistaneet.

Ihmiselle annettiin yksi suu ja kaksi korvaa. Syy on ilmeinen: kannattaa kuunnella enemmän kuin puhua.

Kuinka pidämme yhteyttä?

Minulta on kysytty, miksi minulla ei ole salaista puhelinnumeroa? Siksi, kun halusin että minulle ei voi soittaa salaa. Jokainen on voinut soittaa esteettä milloin vain, kuuntelua ja puhetta on ollut paljon.

Sosiaalinen media tuntuu minusta pahalta. Siellä nimi vilahtelee silloin tällöin. Ihmisen suulliset livenä päästellyt möläytykset voivat olla vahinkoja, tai tunnekuohahduksia. Miksi? Käsitykseni mukaan siksi, kun ihminen kuvittelee, ettei voi sanoa mitään tai ettei tule kuulluksi, hän sanoo mitä vaan.

Kirjoitetut tekstit eivät ole möläytykseen verrattavia tunnekuohahduksia. Tekstissä omat ajatukset ovat harkittuja, joko hyvin tai huonosti.

Suuri päätös on tehty kun painetaan nappia, jolla teksti ammutaan elektroniseen taivaaseen. Siellä näyttö on aina sataprosenttinen, joka säilyy pysyvästi.

Hyvä perussuomalainen, jos vasaroit naulan mutkalle ja sanot, että se meni vinoon, erehdyt. Ei se mennyt vinoon, sinä naulasit sen vinoon. Ei maito kaadu pöydälle, se kaadetaan pöydälle. Virhettä ei tapahtunut, virhe tehtiin.

Se että ihminen tekee virheitä, ei ole ongelma.

Se, ettei rohkeus riitä sanomaan: “Minä tein virheen”, se on vakava virhe.

Tunnusta virheesi, niin olo helpottaa heti. Ihminen saa mahdollisuuden oppia virheestään ja mennä eteenpäin.

Tällaisena minä tunnen vastuun käsitteen.

Tunnen jokaisella solullani, että Suomi on meille hyvä maa.

Olen nähnyt lukemattomia muita. Minusta tuntuu, että olemme ylihyvinvointiyhteiskunta. Kaikki aikamme ei enää mene ruuan, elannon ja lämpimän asumisen hankkimiseen ja turvaamiseen. Meille on siunaantunut varsin paljon aikaa katsella ympärillemme, eräitä ahdistaa joutilaisuus, toisia työn tai huolien taakka.

Ajattelen, että tällaisessa maassa pienen kansamme tulisi löytää elämäänsä tasapaino helpommin, kuin miltä se nyt näyttää. Kuinka tulemme toimeen keskenämme? Kuinka tulemme toimeen toimessamme? Kuinka tulemme toimeen läheistemme kanssa? Muun maailman kanssa?

Voimmeko jo liian hyvin nähdäksemme, että tulla toimeen toimeentulollaan on ihan hyvä tapa elää?

Jokainen ihminen ja elämä on arvokas. Se ei ole sanonta eikä sutkaisu, se on pysyvä mielen asenne, jota kannattaa pohtia vähintään kerran kuukaudessa. Useamminkin.

Henkinen tunnemaisemani on kuva pienviljelijän sielusta. Ymmärtää tyytyä peltojensa laatuun ja osata parantaa niitä. Pitää olla monipuolinen, hallita monia taitoja äkeenpiikistä kirjanpitoon. Osata riittävästi kaikkea.

Pienviljelijä on syntyjään ja luonteeltaan riippumaton, omien ajatusten ja mielipiteiden esittäjä, arkityössään ahkera ja toimeentulonsa hankkija.

Kaikki ei saa olla yhden kortin varassa. Nykypäivänä tämä pienviljelijän sielunmaisema tarkoittaa ihmiselle jatkuvaa oppimista ja kouluttautumista. Toimeen tullakseen.

Se on lähiruokaa, eettisesti tuotettua. Sekä vertauskuvallisesti että arkisesti. Sitä huutavat kaupan hyllyt.

On tärkeätä olla jotakin mieltä. Uskoa johonkin. Aivan mihin tahansa.

Usko vaikka yhteen hyvään, syvään, sisäänhengitykseen.

Kunhan uskot johonkin.

Kyynisyys on sielun kuolemista ennen aikojaan.

Ja synneistä suurimpia on elämätön elämä.

Minulle Perussuomalaiset on inhimillinen puolue. Vapauden ja moraalisen selkärangan sanansaattaja.

Se mihin me uskomme ja mitä me tunnemme, se näkyy meistä. Sen pitää näkyä meistä. Se joko houkuttelee mukaan tai aiheuttaa torjuntaa.

Keitä me haluamme mukaamme ja mitä tässä maailmassa haluamme torjua.

Viimeiset viikkoni on mennyt miettiessäni kuluneita kahtakymmentä vuottani tällä paikalla.

Olen antanut kaikkeni ja olen saanut paljon. Saanut paljon teiltä.

Nyt minusta tuntuu, että matka oli vaivan arvoinen.

Samoin tunnen, että juuri tässä on oikea hetki antaa julkinen kiitos vaimolleni Tiinalle: Sinua ilman en olisi tässä kertomassa tätä kasvutarinaa, kiitän sinua, että tämä tarina tuli todeksi.

Perussuomalaiset;

Olen voinut seistä edessänne – joukoistani ylpeänä – koska olen tiennyt, että takanani on näinä vuosina ollut teidän tukenne.

Perussuomalaiset: tuntui hyvältä olla Perussuomalaisten valitsema puheenjohtaja.

Olkaa hyvä.

Tehkää hyvin.

Kiitos.