Perussuomalaiset

ke 26.11.2014

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset tyrmäävät Euroopan komission ehdotuksen jätedirektiivistä

Tiedote 26.11.2014

Eduskunnan ympäristövaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Martti Mölsä, Jari Lindström ja Juha Väätäinen eivät kannata Euroopan komission esittämää jätedirektiiviehdotusta. Kolmikko tyrmää suoralta kädeltä tänään valiokunnassa käsittelyssä olleen esityksen ns. kiertotalouspaketista, johon he jättivät eriävän mielipiteensä. Heidän mukaansa jäteraaka-aineen käyttäminen minkä tahansa kokonaan uuden tuotteen tai hyödykkeen valmistamiseen tulisi aina katsoa kierrätykseksi. Polttoainetta uutena tuotteena ei voi perustellusti asettaa huonompaan asemaan kuin jotakin muuta, esim. kosmetiikkateollisuuden tuotetta.

Mölsä, Lindström ja Väätäinen toteavat, että perussuomalaiset ovat puolustaneet selkeällä linjalla muiden muassa biopolttoainetuotantoa ja sen toimintaedellytyksiä maassamme – niin nytkin. Tämän asian eteen on syytä ponnistella voimakkaasti, vaikka kierrätyksen määritelmästä rajattiin jo vuoden 2008 direktiivissä tarkoituksellisesti pois polttoaineen valmistaminen jätteestä. Tilanne on yhä edelleen se, että kyseessä on esitys, joka ei välttämättä turvaa biopolttoaineiden asemaa ja kehittämistä unionissa.

Lopuksi Mölsä, Lindström ja Väätäinen toteavat, että kyse on isosta kokonaisuudesta, jolla tulee olemaan vaikutuksia maamme teollisuudelle ylimääräisten velvoitteiden muodossa. Samalla nyt esitetyt muutokset kierrätysmääritelmiin ovat selvässä ristiriidassa sekä maamme biotaloustavoitteiden että myös kansantalouden kehittämistavoitteiden kanssa. Pahimmassa tapauksessa tällainen kehitys voi estää jätteen hyödyntämistä resurssiviisaasti. Suomeksi sanottuna tämä voi aiheuttaa muun muassa sen, että betonimursketta ei voitaisi enää käyttää tierakentamisessa. Tämänkaltaista kehitystä perussuomalaiset eivät voi olla tukemassa.

Lisätietoja:

Kansanedustaja Martti Mölsä
martti.molsa@eduskunta.fi
p. 050 5120511

Kansanedustaja Jari Lindström
jari.lindstrom@eduskunta.fi
p. 050 5120495

Kansanedustaja Juha Väätäinen
juha.vaatainen@eduskunta.fi
p. 050 5120558