Kategoria: Ajankohtaista
Perussuomalaiset Naiset ry:n syyskokous Joensuussa: rakentavaa keskustelua ja ajankohtaisia terveisiä eduskunnasta
Kirjoitettu 3.12.2025 | AjankohtaistaJärjestöTiedote Perussuomalaiset Naiset ry:n syyskokous Joensuussa Perussuomalaiset Naiset ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestettiin Joensuussa lauantaina 23.11. ja tilaisuus sujui erittäin hyvässä sekä positiivisessa hengessä. Henkilövalintoja ei tällä kertaa ollut, sillä kattojärjestön hallituksen jäsenten kaksivuotiset toimikaudet jatkuvat ensi vuoden syksyyn saakka, jolloin seuraavat valinnat tehdään. Kokouksen alussa osallistujia kannusti Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustaja Sanna Antika... Lue lisää >
Keravan Perussuomalaisten syyskokouksen henkilövalinnat vuodelle 2026
Kirjoitettu 3.12.2025 | AjankohtaistaJärjestöTiedote Keravan Perussuomalaiset pitivät sääntömääräisen syyskokouksensa marraskuun viimeisellä viikolla. Kokouksessa päätettiin muun muassa tulevan vuoden henkilövalinnoista. Miikka Heiskanen valittiin yksimielisesti jatkokaudelle yhdistyksen puheenjohtajana. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Aino Lumme, Martti Munne, Tarmo Rahkonen, Petri Kallio, Hannu Helander ja Tuula Hentunen. Varajäseniksi tulivat valituksi Toni Eskelinen, Juha Kautto, Antti Moisander, Elina Louko, ... Lue lisää >
PS:n Pirkanmaan piiri ry:n vuoden 2026 puheenjohtajaksi valittiin Janne Ojala
Kirjoitettu 3.12.2025 | AjankohtaistaJärjestö
Tiedote Pirkanmaan Perussuomalaisten piiri valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kihniöläisen Janne Ojalan. 53- vuotias Ojala on pitkän linjan perussuomalainen vaikuttaja ja on muun muassa Kihniön kunnanhallituksen varapuheenjohtaja. “Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta. Pirkanmaalla on vahvat perinteet ja kannatus perussuomalaiselle aatteelle. Odotan innolla, että pääsen uutena puheenjohtajana luotsaamaan piiriä, mottonani onkin Pirkanmaa ei vain seuraa, Pirkanmaa johtaa", toteaa Jann... Lue lisää >
PS:n Kirkkonummen valtuustoryhmän kannanotto koskien Länsirataa
Kirjoitettu 3.12.2025 | AjankohtaistaKannanottoTiedote Kirkkonummen Perussuomalaiset eivät kannata länsirataa Perussuomalaisten Kirkkonummen valtuustoryhmä vastustaa Länsiradan osakassopimuksessa neuvoteltua rahoitusmallia kustannusriskin vuoksi. Katsomme, että hankkeen tulisi olla ensisijaisesti Väyläviraston eikä kuntien vastuulla. Kunnilla ei ole valmiiksi tarvittavia varoja rahoittaa rataa, joten rata rahoitettaisiin lisäämällä kuntien lainamääriä. Lisäksi kustannusten kasvamiselle projektin edetessä on merkittäviä riskejä. Vaik... Lue lisää >
PS:n jäsen – hyödynnä Perusakatemian koulutusmahdollisuudet
Kirjoitettu 3.12.2025 | AjankohtaistaJärjestö
Perusakatemia on ollut perussuomalaisten jäsenten käytössä jo vuoden ajan, tarjoten uudenlaisen tavan kehittää omaa osaamista. Alusta antaa mahdollisuuden oppia silloin, kun se sinulle parhaiten sopii. Nyt on oikea hetki tarttua tilaisuuteen – tutustu Perusakatemiaan ja hyödynnä sen laaja koulutustarjonta täysimääräisesti. Perusakatemiasta löydät järjestö- ja vaalikoulutukset sekä ohjeet, kurssit ja materiaalit, jotka tukevat menestystäsi yhdistystoimijana, ehdokkaana tai valtuutettuna. V... Lue lisää >
PS:n Kymen piiri ry:n syyskokouksen henkilövalinnat vuodelle 2026
Kirjoitettu 25.11.2025 | AjankohtaistaJärjestöPerussuomalaisten Kymen piirin syyskokous pidettiin 22.11.2025 Kouvolassa. Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja seuraavasti: Piirin puheenjohtajana vuonna 2026 jatkaa yksimielisesti Arttu-Petteri Klami Kotkasta. Vuoden 2026 piirihallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: Yhdistys Varsinainen- ja varajäsen HAMINA Kai Tykkä Jari Toivanen Janne Nyholm Peter Muurman IMATRA Sami Rossi Ilkka Miikki Janne Hämäläinen Sami Havia KAAKONKULMA Kari Suoknuut... Lue lisää >
Vantaan PS valitsi tulevan vuoden hallituksensa ja uusi vantaalainen Sebastian Tynkkynen esittäytyi jäsenistölle
Kirjoitettu 24.11.2025 | AjankohtaistaJärjestö
Uudenmaan piirin vuoden yhdistys Vantaan Perussuomalaiset ry piti lauantaina 22.11. sääntömääräisen syyskokouksensa. Paikalla oli mukavasti jäsenistöä, kokous oli kaikin puolin sujuva ja hyvähenkinen. Kokouksen puheenjohtajana toimi piirin puheenjohtaja Jari Immonen. Paikalla oli myös järjestösihteeri Marko Koskinen. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen yhdistystä jo neljä vuotta mallikkaasti luotsannut Peter Lammenranta. Yhdistyksen hallitukseen valittiin 10 jäsent... Lue lisää >
Kansanedustaja Merja Rasinkangas lasten oikeuksien viikkona: ”Heinätorin erityiskoulun lakkauttaminen Oulussa uhkaisi lasten oikeuksia”
Kirjoitettu 24.11.2025 | AjankohtaistaKannanottoTiedote Kansanedustaja Merja Rasinkangas lasten oikeuksien viikkona: ”Heinätorin erityiskoulun lakkauttaminen Oulussa uhkaisi lasten oikeuksia” Oulun kaupungin esitys Heinätorin erityiskoulun lakkauttamisesta kesällä 2027 herättää huolta erityistä tukea tarvitsevien lasten hyvinvoinnista. Lasten oikeuksien viikkona kansanedustaja ja Oulun kaupunginvaltuutettu Merja Rasinkangas (ps.) muistuttaa, että tukea tarvitsevien oppilaiden oikeus turvalliseen oppimisympäristöön ei saa joutua säästöpainei... Lue lisää >
Kohti presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa
Kirjoitettu 20.11.2025 | Ajankohtaista
TIEDOTE 18.11.2025 Julkaisuvapaa Kohti presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa Perussuomalaisten rovaniemeläisen kansanedustaja Sara Seppäsen Linnan juhlien puku on kunnianosoitus lappilaiselle käsityölle, sukujuurille ja metsäsaamelaiselle kulttuurille. Sodankylän mallia oleva metsäsaamelainen puku on taitavien käsityöläisten taidonnäyte. Puvun on ommellut Sinikka Säkkinen Sodankylästä. Lakki ja laukku ovat Sodankylän ja Sompion alueelta löytyneet, ja ne ovat lainassa Sallan met... Lue lisää >
Perussuomalainen 3/2025 on ilmestynyt – mukana myös järjestöliite!
Kirjoitettu 1.10.2025 | AjankohtaistaUutiset
3/2025 Perussuomalainen-lehti: PDF >> PS-järjestöliite: PDF >> Tässä PS-numerossa: Hallitus teki budjettiriihessä talouskasvua vahvistavia päätöksiä: Palkansaajan verotus kevenee ja ostovoima kasvaa EVA tutki: Suomalaisten enemmistö hyväksyy leikkaukset kehitysyhteistyöhön ja yritystukiin Perussuomalainen ääni kuuluu vahvasti EU:ssa: Suomi on valmis kaatamaan yhteisvelan vaikka yksin Jani Mäkelä uuden yhteisvelan torppaamisesta: Merkittävä voitto perussuomalais... Lue lisää >
Perussuomalaiset haluaa turvata toimivat peruspalvelut alueen asukkaille
Kirjoitettu 1.10.2025 | AjankohtaistaPolitiikkaTiedote Perussuomalaiset haluaa turvata toimivat peruspalvelut alueen asukkaille Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on päivitetty toimintaa ohjaavaa strategiaa. Perussuomalaiset eivät allekirjoittaneet sitä. Perussuomalaisille tärkeitä ovat paikallisten suomalaisten asukkaiden toimivat palvelut. Muille tärkeää on, että hyvinvointialue huomioi palveluissa kaikkia alueella puhuttuja kieliä, mistä seuraa, että rahat eivät riitä toimiviin suomalaisten peruspalveluihin. Lukuisat vieraat kielet... Lue lisää >
Kotimainen ruoka on turvamme ja ylpeytemme
Kirjoitettu 30.9.2025 | Ajankohtaista
Kotimainen ruoka on turvamme ja ylpeytemme Suomalainen ruoka on puhdasta, turvallista ja vastuullisesti tuotettua. Meillä on käsissämme kultaa, jota osataan arvostaa vasta kriisien hetkellä silloin, kun omavaraisuus ja kotimainen tuotanto näyttävät todellisen arvonsa. Olen huolissani suomalaisen ruuan tulevaisuudesta ja nyt alkaakin olemaan viimeiset hetket vahvistaa maatalouden ja elintarviketuotannon rakenteita ennen kuin olemme tilanteessa, josta ei ole paluuta. Menetettyä on vaikea saada ... Lue lisää >
PS:n valtuustoaloitteen taakse yli 20 valtuutettua, Naantalin terveyskeskuksen aukioloaikojen laajentamiseksi
Kirjoitettu 26.9.2025 | AjankohtaistaPolitiikkaTiedote Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä Erika Tavion johdolla jätti keskiviikonna 24.9.2025 aluevaltuuston kokouksessa seuraavanlaisen aloitteen. PS:n aluevaltuustoryhmän valtuustoaloite Naantalin terveyskeskuksen aukioloaikojen laajentamiseksi Naantalin terveyskeskuksessa oli toimiva malli hoitaa iltavastaanottoa lääketieteenopiskelijavetoisesti niin, että heillä oli vakituisen lääkärin konsultointimahdollisuus. Paikalliset ovat olleet tähän malliin tyytyväisiä ja vaivat tulivat h... Lue lisää >
Perussuomalainen 2/2025 on ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 27.6.2025 | AjankohtaistaUutiset
2/2025 Perussuomalainen-lehti: PDF >> Tässä numerossa: Taloustieteilijät kiittelevät hallituksen verolinjaa: ”Hyvä, että saadaan veronalennuksia voitelemaan taloutta” Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Miinoista, maanpuolustuksesta ja vasemmistosta Laajaa taksialan kokonaisuudistusta jo liki kaksi vuotta valmistellut ministeri Lulu Ranne: Taksilla on päästävä turvallisesti perille Uusi elinkeinoministeri Sakari Puisto: "On pohdittava juuri nyt, mitä maailmalla tapahtuu ja m... Lue lisää >
Varsinais-Suomen aluevaltuustoryhmä asetti luottamushenkilöt alkavalle kaudelle
Kirjoitettu 10.6.2025 | AjankohtaistaPolitiikka
Tiedote Varsinais-Suomen Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä kokoontui ensimmäiseen aluevaltuuston kokoukseen 4.6.2025 ryhmäpuheenjohtaja Erika Tavion johdolla. Kokouksessa valittiin Varhan luottamushenkilöt keskeisimpiin päättäjäelimiin. Uudet Perussuomalaiset luottamushenkilöt ovat seuraavat: Aluehallitus Erika Tavio Heikki Tamminen Sote- palvelulauta- kunta Riku-Mikael Leppänen Sini Laine Tyks/ sairaalapalvelulauta- kunta Heikki Tamminen ... Lue lisää >