Tiedotteet

Länsi-Uudenmaan PS-aluevaltuustoryhmä: lisärahat ja säästöt tulisi kohdistaa siten, ettei alueen asukkaat kärsi leikkauksista

Kirjoitettu 11.12.2024  | AjankohtaistaKannanottoPolitiikka

Tiedote   Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on käyty neuvottelut hyvinvointialueen talousarviosta vuodelle 2025 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2025 - 2027. Tänään 10.12.2024 aluevaltuusto vahvisti valtuuston enemmistön linjauksen. Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei äänestänyt valtuuston enemmistön sopiman budjettisovun puolesta. Perussuomalaiset katsovat, että lisäraha ja säästöt olisi pitänyt kohdistaa siten, että alueen asukkaat eivät kärsi leikkauksista, mutta saisimme kuit... Lue lisää >


Liina Isto Perussuomalaisen Nuorison pääsihteeriksi

Kirjoitettu 11.12.2024  | AjankohtaistaJärjestö

Tiedote 10.12.2024 Perussuomalaisen Nuorison hallitus on nimittänyt espoolaisen Liina Iston nuorisojärjestön uudeksi pääsihteeriksi. Isto aloittaa toimessaan 1.1.2025. “Liinalla on pitkäaikaista kokemusta niin hallinnollisesta kuin poliittisesta järjestötyöstä, mikä on eduksi toimintamme kehittämisessä, kasvattamisessa ja puolueemme vahvan nuorisokannatuksen hyödyntämisessä”, kertoo Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen. Aloittava pääsihteeri on PS:n edellisessä nuorisojä... Lue lisää >


Turkulainen Jyrki Åland valittiin kolmannelle kaudelleen Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi

Kirjoitettu 3.12.2024  | AjankohtaistaJärjestö

Tiedote Turkulainen Jyrki Åland valittiin kolmannelle kaudelleen vuodelle 2025 Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin syyskokouksen valinta oli yksimielinen, eikä vastaehdokkaita ollut. Åland voi jatkaa työtä kunta- ja aluevaalien eteen. Hän nousi puheenjohtajaksi vuonna 2023. Åland toi puheenvuorossaan esille, että oikeat rakenteelliset toimet hallituksessa vahvistavat pidemmällä aikavälillä Suomen taloutta. Vaikeasta tilanteesta huolimatta olemme menossa parempaan suuntaan: korot j... Lue lisää >


Turun Perussumalaiset ei hyväksy kaupungin leikkauksia lapsilta ja nuorilta

Kirjoitettu 25.11.2024  | AjankohtaistaPolitiikka

Tiedote Turun Perussumalaiset ei hyväksy kaupungin leikkauksia lapsilta ja nuorilta Turku on julistautunut lasten ja nuorten kaupungiksi. Pormestarin sanoin: "Uusi Turku kuuluu lapsille ja nuorille, ja Turku haluaa, että Turun lapsilla ja nuorilla on hyvä olla". Poliittisen johtajan suurista sanoista huolimatta kaupunki valmistelee nuorisopalveluissa uudistusta, jossa ollaan lakkauttamassa Jäkärlän, Paattisten ja Teräsrautelan nuorisotilojen toimintaa. Näinkö kaupunki haluaa osoittaa vä... Lue lisää >


Lauri Laitinen kolmannelle kaudelle Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajana

Kirjoitettu 25.11.2024  | AjankohtaistaJärjestö

Tiedote Lauri Laitinen kolmannelle kaudelle Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajana Perussuomalainen Nuoriso valitsi vuoden 2025 hallituksen Turun syyskokouksessa 23.11.-24.11.2024. Lappeenrantalainen Lauri Laitinen valittiin kolmannelle kaudelle yhdistyksen puheenjohtajana. 20-vuotias Laitinen opiskelee ensihoitajaksi LAB-ammattikorkeakoulussa. 1. varapuheenjohtajaksi Marcus Toppari Lapualta, 2. varapuheenjohtajaksi Nanna Väätäinen Kuopiosta, 3. varapuheenjohtajaksi Jyri Tallgren Helsing... Lue lisää >


Espoon PS:n valtuustoryhmä hyväksyi 2025 budjetin neuvottelutuloksen

Kirjoitettu 25.11.2024  | AjankohtaistaPolitiikka

Tiedote Perussuomalaisten Espoon valtuustoryhmä hyväksyi 2025 budjetin neuvottelutuloksen - koulut kuntoon ja kasvu hallintaan Espoon valtuustoryhmien väliset neuvottelut ensi vuoden talousarviosta päättyivät yhteiseen ratkaisuun, jolla vahvistetaan nopeasti kasvavan kaupungin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen resursseja. Samalla päätettiin myös ryhtyä selvittämään käytännön toimenpiteitä, joilla tasapainotetaan väestönkasvun tuottamaa kehitystä sekä turvataan työllisyyden ja verotuloje... Lue lisää >


Hannu Maja jatkokaudelle Turun Perussuomalaisten johdossa

Kirjoitettu 19.11.2024  | AjankohtaistaJärjestö

Turun Perussuomalaiset ry järjesti yhdistyksensä sääntömääräisen syyskokouksen kuluneena viikonloppuna Suikkilasalissa. Kokoukseen saapunut ennätysyleisö valitsi yksimielisesti nykyisen puheenjohtajansa, Hannu Majan jatkokaudelle Turun Perussuomalaisten puheenjohtajaksi myös vuodelle 2025. ”Aion tehdä myös yhdistyksen tulevan hallituksen kanssa jäsenistölähtöistä ja turkulaisten veronmaksajien parasta etua ajavaa politiikkaa, kuten olemme tehneet tänäkin vuonna. Kumarran nöyränä näille sid... Lue lisää >


Kotkan Perussuomalaisten syyskokouksen henkilövalinnat

Kirjoitettu 19.11.2024  | AjankohtaistaJärjestö

Kotkan Perussuomalaisten syyskokous pidettiin 17.11.2024 Kotkan kaupungintalolla. Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja seuraavasti: Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2025 jatkaa yksimielisesti Ari-Pekka Klami. Vuoden 2025 hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: Hallitus 2025 Varsinainen jäsen Varajäsen Vesa Häkkinen Heljä Halinen Arttu-Petteri Klami Ilkka Kousa Samuli Sibakoff Markku Stenholm Kimmo Viitanen Gerhard Koch Olli Kekkonen... Lue lisää >


Joakim Vigelius valittiin Tampereen PS:n pormestariehdokkaaksi

Kirjoitettu 15.11.2024  | AjankohtaistaPolitiikka

Tiedote Joakim Vigelius valittiin Tampereen PS:n pormestariehdokkaaksi – ’’En tahdo Tampereesta Malmöä enkä Itäkeskusta’’ Perussuomalaiset ovat nimenneet kansanedustaja Joakim Vigeliuksen (ps.) pormestariehdokkaakseen ensi kevään kuntavaaleihin Tampereella. Vigelius tuli ensi kertaa valituksi Tampereen kaupunginvaltuustoon kuntavaaleissa 2021. Tärkeimmiksi tavoitteikseen kuntavaaleihin ja pormestarikisaan Vigelius nostaa talouden ja turvallisuuden. - Vaikka Tampere verottaa etelän suurista k... Lue lisää >


Tampereen PS:n pj ja kaupunginvaltuutettu Antti Moisander muuttaa takaisin synnyinseudulleen Keravalle

Kirjoitettu 4.11.2024  | AjankohtaistaJärjestö

Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Antti Moisander eroaa luottamustehtävistään Tampreella muuttaessaan takaisin synnyinseuduilleen. “Olen toissa kesästä lähtien työskennellyt eduskunnassa. Nyt kun myös opintoni siirtyivät Helsinkiin ja kolmaskin oleellinen palanen asettui paikoilleen, koin näin valtuustokauden loppupuoliskolla olevan sovelias hetki muuttaa takaisin synnyinseuduilleni Keravalle.” -Moisander toteaa. Moisander on Perussuomalaisten pitkäaikainen ... Lue lisää >


Tampereen Perussuomalaiset valitsi hallituksen vuodelle 2025

Kirjoitettu 1.11.2024  | AjankohtaistaJärjestö

Tampereen Perussuomalaiset järjesti sääntömääräisen syyskokouksensa toimistollaan Nekalassa keskiviikkona 30.10. Kokouksessa tehtiin henkilövalinnat vaalivuodelle 2025. Vuodesta 2021 lähtien puheenjohtajana toiminut kaupunginvaltuutettu Antti Moisander ei pyrkinyt enää jatkokaudelle yhdistyksen hallituksen johdossa. Tampereen Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Pentti Hupanen. Hupanen on ollut Tampereen Perussuomalaisten toiminnassa mukana vuodesta 2012 läht... Lue lisää >


Turun PS kyseenalaistaa veronkorotukset pormestarisopimuksen vastaisena

Kirjoitettu 28.10.2024  | AjankohtaistaPolitiikka

Tiedote 26.10.2024 Turun Perussuomalaiset ry:n hallitus muistuttaa, että valtuustoryhmät ovat pormestarisopimuksessa päättäneet yksimielisesti lähtökohtaisesti pidättäytyä erilaisista veronkorotuksista kuluvalla valtuustokaudella vuosien 2021–2025 välillä. Turun Perussuomalaisten hallitus esittääkin julkisuudessa kysymyksen muille valtuustoryhmille, miten on mahdollista, että pormestarisopimusta on käytetty poliittisena kiristyskeinona koko kuluvan valtuustokauden ajan, mutta nyt kaikkein... Lue lisää >


Söderström asettuu ehdolle ja sanoo ”Ei kiitos” demokratiarahalle!

Kirjoitettu 23.10.2024  | Ajankohtaista

Söderström asettuu ehdolle ja sanoo ”Ei kiitos” demokratiarahalle! Satu Söderström asettuu ehdolle Varsinais-Suomen aluevaaleissa 13.04.2025 Samalla Söderström irtisanoutui palkallisesta työsuhteestaan Perussuomalaisten Varhan aluevaltuustoryhmän sihteerinä. Söderström jatkaa tehtävää kauden loppuun luottamustoimena. Päätös olla nostamatta palkkaa ehdolla ollessa oli selvä. Varhan talous on niin huonoilla kantimilla, että jokaisen päättäjän tulisi olla valmis leikkaamaan puolueille maksettava... Lue lisää >


Espoon PS:t puolustavat autoilijoiden Espoota

Kirjoitettu 18.9.2024  | AjankohtaistaPolitiikka

Tiedote 16.9.2024 Espoon kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 16.9. äänin 49-26 avata Vanhan Lillhemtintien kaksisuuntaiselle ajoneuvoliikenteelle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä tuki tien avaamista niin kaupunkisuunnittelulautakunnassa kuin kaupunginhallituksessakin, ja äänesti nyt yksimielisesti sen puolesta valtuuston käsittelyssä. Perussuomalaisten toivomuksesta selvitetään myös mahdollisuudet avata tie ajoneuvoliikenteelle välittömästi. Henttaan pientaloalueen tärkeän ajoneuvoyhte... Lue lisää >


Julkilausuma: Turvaa Raision kaduille

Kirjoitettu 18.9.2024  | AjankohtaistaJärjestö

Tiedote 16.9.2024 Vaadimme viranomaisilta vahvoja toimia katujen turvaamiseksi Raision keskustassa on etenkin viime viikkoina ryhmä nuoria häiriköinyt heikompiaan. Tästäjohtuen liiketoiminta kärsii, kun monet ovat peruneet menojaan keskustaan tai menemisiä on jouduttu erikseen turvaamaan, mikä on pöyristyttävää. Monien arjen turvallisuus on järkkynyt. Jotkut ovat jopa kertoneet muuttavansa kaupungista. Viranomaisten toimien on tehottava, jottei kukaan tartu oman käden oikeuteen, kuten ... Lue lisää >