Perussuomalaiset

Ville Tavion vappupuhe 1.5.2022 Turussa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion vappupuhe vappupäivänä Turussa, Wäinö Aaltosen museolla PerusWappu -tapahtumassa.

Arvoisa juhlaväki,

Tervetuloa viettämään vappua ilman sosialismia!

Tänä vuonna oli erityisen hienoa olla nostamassa kuohuvaa Puolalanmäellä, kun sieltä oli erään kommarisedän patsas poistettu Perussuomalaisten pitkään esittämällä tavalla.

Vappu on nykyään koko kansan juhla, sanotaan että se on perinteisesti työväenjuhla ja se sopii perussuomalaisille koska olemme Suomen paras työväenpuolue.

Perussuomalaiset nimittäin ovat johdonmukaisesti ajaneet duunarien asiaa.

Naisvaltaisilla aloilla monet maamme naiset tekevät vaativaa työtä kovalla kiireellä. Silti esimerkiksi hoitajille luvattujen kunnon palkankorotusten sijaan hallitus on antanut heille rokotepakkoa ja nyt on demarien johdolla hoitajille on valmisteltu pakkotyölakeja ja jopa irtisanoutumisen estävää lakia.

Ja toisin kuin vihervassaripuolueet, Perussuomalaiset arvostavat myös sitä lihaa syövää heteromiestä, joka herää joka aamu duuniin elättääkseen perheensä. Tuo mies saattaa ajaa dieselautolla ja joskus juoda saunakaljan ja jopa polttaa savukkeen. Tuo mies tekee kunniakkaasti raskaita töitä raskaasti verotetussa maassamme, koska hän välittää perheestään. Tuosta miehestä eivät muut puolueet enää välitä tippaakaan, mutta perussuomalaiset välittävät.

Muistakaa, että silloin kun asiat menevät pieleen, viemäriputket tukkoon tai asfaltti murtuu, kutsutaan persvakoäijät paikalle pelastajiksi. Noita maamme miehiä ei haastatella aamutelevisiossa, he eivät ole iltapäivälehdissä esittämässä loukkaantumisiaan, eivätkä he ole kotisohvalla tubettelemassa.

Töissä päivästä toiseen raatavat naiset ja miehet, kuten jo pitkän työuransa päättäneet eläkeläiset, ovat yhteiskuntamme rakentavin voimavara, joka ansaitsee tulla toimeen omalla palkallaan.

Suomalaisten palkkojen ostovoima uhkaa pienentyä tänä vuonna nopeammin kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla, pankkilainojen korot nousevat ja inflaatio nousee kohti kuutta prosenttia.

Keskituloisella palkansaajalla voi olla tänä vuonna käytettävissään yli tuhat euroa vähemmän kuin viime vuonna, vaikka palkkaan tehtäisiin tasokorotus.

Autoilun hinta on erittäin oleellinen työssäkäyvien ostovoiman ja työssäkäynnin kannattavuuden näkökulmasta. Bensan ja dieselin hinnannousu on kurittanut suomalaisia sekä suoraan että välillisesti. Kuljetuskustannusten nousu siirtyy kauppojen kuluttajahintoihin. Kuluttajahinnat ovat jo nousseet vuodessa melkein kuusi prosenttia, eikä pahinta luultavasti ole vielä nähty.

11% prosentin kannatuksella eduskuntavaaleissa vihreät vie maassamme hallitusta ja demarit ja kepu vikisee. Muistakaa, että viime eduskuntavaaleissa keskusta-oikeistolaiset puolueet saivat murskavoiton, mutta keskusta lähti ennemmin apupuolueeksi globalistihallitukseen kuin olisi muodostanut perussuomalaisten kanssa kansallismielistä hallitusta.

Edesmennyt ystävämme ja tuttumme Ilkka Kanerva muuten soitti minulle viime eduskuntavaalien jälkeen ja hänen poismentyään voin paljastaa, että totesimme tuolloin yhdessä, että perussuomalaisten ja kokoomuksen on syytä tarjota keskustalle vaihtoehto muodostaa keskusta-oikeistolainen hallitus minkä kansan enemmistö oli vaalituloksen perusteella halunnut. Se ei keskustalle käynyt vaan he ennemmin antoivat muun muassa sisäministerin salkun ja suomalaisten turvallisuudesta huolehtimisen vihreille. Me kaikki tiedämme miten se on johtanut maahanmuuttopolitiikan heikentymiseen, älkääkä epäilkö, vaikka maahanmuuttopolitiikka ei olisi usein valtamediassa näkyvillä, on käynnissä oleva väestönmuutosprosessi hyvin keskeinen kysymys maamme turvallisuuden ja kansakuntamme säilymisen kannalta.

Arvoisa juhlaväki,

Vappu ilman sosialismia toimikoon meille yhteisenä muistutuksena siitä, että meillä on myös mahdollisuus maahan ilman sosialismia.

Alle vuoden kuluttua pidetään eduskuntavaalit. Meidän on käärittävä hihat, ryhdyttävä töihin ja käännettävä Suomen suunta.

Suomen kansa ansaitsee oman kansallisvaltionsa, joka on vapaa, vauras ja turvallinen.

Toivotan teille kaikille hyvää ja virkistävää vappua!

Ville Tavio
Kansanedustaja
PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja