Perussuomalaiset

ma 7.12.2015 Muokattu ma 7.12.2015 13:00

Esittelyssä piirien puheenjohtajat: Mikko Polvinen/Kainuu

Kainuun piirin uudeksi puheenjohtajaksi on valittu piirikokouksen yksimielisellä päätöksellä 36-vuotias kuhmolainen Mikko Polvinen. Polvinen on myös kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Kuhmossa. Perussuomalaisiin hän liittyi viime kunnallisvaalien alla.

– Puolueohjelma ja puolueen viesti olivat houkuttelevia ja kuluneet vuodet ovat osoittaneet niiden olleen myös oikeassa. En olisi lähtenyt politiikkaan vielä tässä vaiheessa ilman perussuomalaisia, Polvinen kertoo.

Polvinen on käynyt ammattikoulun, teknillisen opiston sekä ammattikorkeakoulun. Hänellä on ylempi ammattikorkeakoulututkinto, johtamisen erikoisammattitutkinto ja joulukuun puolivälissä hän valmistuu myös ammatillisesta opettajakorkeakoulusta.

Polvinen oli töissä Patrialla kaksitoista vuotta vuodesta 2002 viime kevääseen saakka pyöräpanssari- ja tela-ajoneuvojen parissa. Hän on toiminut myös kansainvälisissä tehtävissä Lähi-idässä korjaamopäällikkönä viisitoista kuukautta vuosina 2009-10. Polvisella on vaimo ja kaksi pientä lasta.

Arkinen politiikka vie mukanaan

Perussuomalaisten tulevaisuudennäkymät riippuvat Polvisen mielestä siitä, miten järjestötoiminta tulevaisuudessa toimii ja kehittyy. Joka tapauksessa asiat, joiden vuoksi hän aikoinaan lähti politiikkaan, ovat edelleen ajankohtaisia – ehkä vieläkin ajankohtaisempia nyt.

– Tällä tarkoitan lähinnä EU-asioita ja maahanmuuttopolitiikkaa, Polvinen tarkentaa.

Kainuun piirin alueella tunnelmat ovat puheenjohtajavaihdoksen myötä odottavia ja vaativia. Piirissä keskitytään kunnallispolitiikkaan ja kuntavaaliohjelman noudattamiseen.

– Arkinen politiikka vie ihmiset mukanaan ja motivoi. Piirin puheenjohtajana tulen korostamaan paikallispolitiikan tärkeyttä tulevaisuudessa. Puheenjohtajakaudellani tulen myös nostamaan esille joitakin maakunnallisia teemoja. Toivoisin Kainuusta tulevan ammattikoulutuksen kokeilualueen työelämälähtöisessä monimuoto-opiskelussa, Polvinen kertoo.

Asiallinen kuntapolitiikka on parasta vaalityötä

Polvinen aloittaa puheenjohtajapestinsä vasta vuoden alusta, jolloin myös valmistautuminen ja työ kohti kuntavaaleja 2017 alkaa toden teolla. Parasta vaalityötä on Polvisen mielestä kuntapolitiikan asiallinen hoitaminen.

– Odotan yhtenäisyyttä piirin ja myös puoluetoimiston taholta, jotta pääsemme pureutumaan poliittisiin teemoihimme entistä paremmin. Puoluetoimistolta ja eduskuntaryhmältä odotan myös jämäkkää puolueohjelman mukaista politiikantekoa, sanoo Polvinen.

Polvinen ei usko sellaiseen johtamistapaan, jossa ylhäältä alaspäin sanelemalla voisi saada kovinkaan paljon positiivista tulosta aikaan. Motivaatio politiikkaan ja vaalityöhön lähtee jäsenistä itsestään ja puheenjohtajan tehtävä on kannustaa ja ohjata, ei sanella ja määrätä.

– Pyrkimykseni on kehittää Kainuun maakuntaa sillä tavalla, että kainuulaiset teemat saadaan jalostettua niin uskottavaan muotoon, että niitä kelpaa esittää puoluetoimistolle, Polvinen toteaa.

TEKSTI MIKA MÄNNISTÖ