Perussuomalaiset

la 2.4.2022 Muokattu su 3.4.2022 15:30

Kevät on PS-tapahtumien aikaa

Perussuomalaisten kevät täyttyy tapahtumista

Perussuomalaisten tapahtumien tavoitteena on luoda kansalaisille kohtaamispaikka, jossa on mahdollisuus tavata oman alueen PS-toimijoita, kuntavaikuttajia, paikallisia kansanedustajia sekä puoluejohtoa.

Kevään aikana ulkotiloissa järjestettävät tapahtumamme ovat koronan suhteen ns. matalan tartuntariskin tapahtumia, joissa huomioidaan viranomaisten ajankohtaiset koronaohjeistukset. Tässä muutamia tärkeimpiä:

  • käytetään kasvomaskia aina kun mahdollista, sillä se tarjoaa lisäsuojaa itselle/suojaa muita,
  • pidetään käsidesiä tarjolla kävijöille,
  • pidetään riittävät turvavälit, vähintään noin metri,
  • ei osallistuta tapahtumaan, mikäli flunssan tai vilustumisen oireita.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan kevään PS-tapahtumiin tai oman alueesi paikallisyhdistyksen toimintaan keskustelemaan ajankohtaisista asioista tai noutamaan tuorein PS-lehti kotiin luettavaksi.

Löydät kaikki ajankohtaiset PS-tapahtumat tästä linkistä >>

Huhtikuussa muun muassa:

4.4.2022 Tampereen Perussuomalaisten valtuustoryhmä Maanantaimarkkinoilla klo 9–13 >>

9.4.2022 Riikka Purra Turussa klo 13-14 >>

Tervetuloa mukaan!