Perussuomalaiset

ke 19.6.2024 Muokattu ke 3.7.2024 13:31

Perussuomalaisten Lapin piiriltä täysi tuki puoluejohdolle

Tiedote

18.6.2024

Perussuomalaisten Lapin piiriltä täysi tuki puoluejohdolle

Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n hallitus kokoontui viikonloppuna normaalin kokousaikataulunsa mukaisesti. Päivittäisasioiden lisäksi piirihallitus käsitteli laajasti EU-vaaleja ja niiden tulosta.

Vaalitulos oli selkeä pettymys myös Lapin vaalipiirin alueella. Piirihallitus analysoi omalta osaltaan tulosta tarkasti ja teki huomioita tulevaisuutta varten. “Alhainen äänestysprosentti ja se, että erityisesti perussuomalaisten kannattajat eivät lähteneet vaaliuurnille selittää osaltaan tulosta.” toteaa piirin puheenjohtaja Jari Hast.

Mutta alhainen äänestysprosentti on vain yksi tekijä, joka selittää puolueen äänestystulosta. Perussuomalaisten Lapin piiri käy omien havaintojensa kanssa läpi myös puolueen analyysia vaalituloksesta, ja kuten aikaisemminkin, otamme analyyseista opiksemme tarvittavilta osin tulevien vaalien suunnitteluun.

Puoluejohdolle täysi tuki

Pian EU-vaalien jälkeen mediassa spekuloitiin puheenjohtaja Riikka Purran sekä muun puoluejohdon asemalla. Perussuomalaisten Lapin piiri toteaa yksimielisesti, että puolueen puheenjohtaja sekä muu puoluejohto nauttivat piirin täyttä luottamusta.

Yhdet vaalit ovat nyt takanapäin ja seuraavat ovat jo pian edessä. Käytyjen vaalien jälkeen jatkamme edelleen työtä Suomen ja suomalaisten puolesta, tähtäämällä Lapissa luottavaisin mielin kohti kunta- ja aluevaaleja keväällä 2025.

Suomen valtion taloudellinen tilanne on edelleen monilta osin haastava. Puolueen ollessa hallitusvastuussa emme ole voineet välttyä myöskään vaikeilta, jopa osittain kipeiltäkin päätöksiltä, jotka koskettavat kaikkia suomalaisia.

Perussuomalaisten Lapin piirin hallitus kiittää yksimielisesti myös Perussuomalaista ministeriryhmää määrätietoisesta työstä Suomen hyväksi. Perussuomalaisten puoluejohdon lisäksi myös ministereillämme sekä koko eduskuntaryhmällä on piirimme täysi tuki.

Nämä ajat vaativat perussuomalaisilta poliitikoilta vahvaa ja jämäkkää päätöksentekoa sekä myös puolueemme jäsenistöltä tukea sille, ettei entisenlaista verovarojen tuhlauspolitiikkaa ja valtion holtitonta velanottoa voida maassamme enää jatkaa.

Lisätietoja:

Jari Hast
Puheenjohtaja
Perussuomalaisten Lapin piiri ry
Puhelin: +358 40 1710 646
Sähköposti: puheenjohtaja.lappi@perussuomalaiset.fi