Perussuomalaiset

ke 1.11.2023 Muokattu ke 22.11.2023 16:21

Kansanedustaja Onni Rostila pyytää eroa Keski-Uudenmaan aluevaltuustosta

Rostila sovittaa aiempia luottamustoimia kansanedustajuuden kanssa

Uusimaalainen kansanedustaja Onni Rostila on jättänyt kirjallisen eropyynnön Keski-Uudenmaan aluevaltuustolle maanantaina 30. lokakuuta. Hyvinkään kaupunginvaltuustossa Rostila jatkaa silti normaalisti.

Syytä karsia

Kansanedustajan tehtävä on vaativa ja aikaa vievä. Onni Rostila on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka istuu suuressa valiokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa. Rostilan perheessä odotetaan lisäksi kolmatta lasta, eli vuodenvaihteen jälkeen Rostiloilla on kolme alle kouluikäistä lasta.

– Tultuani valituksi kansanedustajaksi minulla ei ollut valmista suunnitelmaa eri luottamustehtävien järjestelyistä, vaan halusin katsoa, miten eri tehtävien yhdistäminen käytännössä onnistuu. Kun kansanedustajan päivät usein venyvät, olen joutunut olemaan pois aluevaltuuston kokouksista. Haluan keskittää voimavarani kansanedustajan työhön.

Kaupunginvaltuusto

Kansanedustaja Rostila ei ole luopumassa paikastaan Hyvinkään kaupunginvaltuustossa.

– Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat maanantaisin, jolloin eduskunta ei normaalisti kokoonnu ja valtuusto kokoustaa luonnollisesti aina kotipaikkakunnalla. Ajankäytön kannalta nämä eivät ole vähäpätöisiä seikkoja.

Työn ja perhe-elämän yhdistämistä

– Rehellisyyden nimissä myös tuleva perheenlisäys vaikuttaa ratkaisuun. On käsittääkseni melko poikkeuksellista, että kansanedustajalla olisi kolme alle kouluikäistä lasta kotona. Koen velvollisuudekseni edes yrittää mitoittaa luottamustehtäviäni myös muun perheen kannalta reilusti.

Rostilan päätöstä helpotti sekin, että perussuomalaisten aluevaltuustoryhmässä riittää syvyyttä.

– Ensimmäisenä varavaltuutettuna oleva hyvinkääläinen Tiina Karhunen on kokenut kuntapäättäjä ja sote-alan ammattilainen.

Lisätietoja:

Onni Rostila
onni.rostila@eduskunta.fi