Perussuomalaiset

ti 5.3.2019 Muokattu pe 8.3.2019 10:03

Kokoomuksen ja Keskustan kansanedustajat puolustavat tulevia eläkkeitään – Leena Meri: ”Paljonko se teidän ”pieni” eläke on, jolla joudutte toimeen tulemaan?”

Mediatiedote 5.3.2019
Julkaisuvapaa

Kansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) sekä Pertti Salolainen (kok.) yllättivät tänään eduskunnan täysistunnossa, kun he esittivät niin sanotun kansanedustajien sopeutumisrahauudistuksen pöydällepanoa.

Heidän mukaansa eläkkeelle jäävien kansanedustajien tasapuolinen kohtelu pitäisi käsitellä uudelleen perustuslakivaliokunnassa. Perussuomalaisten kansanedustajat hämmästelevät asiaa ja epäilevät, että Anttilalla ja Salolaisella on oma lehmä ojassa.

– Kysyin täysitunnossa, että paljonko se ”pieni” ja epätasapuolinen eläke euromääräisesti sitten on, mutta suoraa vastausta ei tullut, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ihmettelee.

Perustuslakivaliokunta on jo kertaalleen käsitellyt asiaa. Perussuomalaiset ihmettelevätkin, miksi asiasta nyt nostetaan meteli, kun asiaa on valmisteltu jo pitkään.

– Keskustan ja kokoomuksen vanhemmat kansanedustajat ryhtyivät kapinaan eläkkeidensä puolesta ja jättivät kansanedustajien eläke-uudistuksen pöydälle. He vetosivat perustuslainmukaisuuteen, vaikka perustuslakivaliokunta on jo käsitellyt asian, kansanedustaja Ville Tavio (ps.) ihmettelee.

Lisätietoja:

Leena Meri, 050 513 2330