Perussuomalaiset

ti 28.5.2019 Muokattu ke 29.5.2019 10:57

Lulu Ranne Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi

Mediatiedote 28.5.2019
Julkaisuvapaa


Perussuomalaisten eduskuntaryhmä nimesi tänään yksimielisesti Lulu Ranteen ehdokkaakseen Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi. Lopullisen valinnan tekee eduskunta.

Koulutukseltaan Lulu Ranne on diplomi-insinööri. Nuoruudessaan Ranne on opiskellut ylioppilaaksi asti Ruotsissa, joten hän on aidosti kaksikielinen. Lisäksi hänellä on erinomainen englanninkielen taito.

Ranne on valtionhallinnon siviilityössään osallistunut Pohjoismaiden väliseen yhteistyöhön yli 10 vuoden ajan. Hänen tehtäviinsä ovat kuuluneet mm. erilaisten yhteistyöverkostojen ja -hankkeiden rakentaminen Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhteistyötä on tehty valtioiden, aluehallinnon sekä paikallishallinnon eri organisaatioiden välillä erityisesti ympäristöriskien hallinnassa ja aluekehityksessä.

Tulevassa roolissaan Ranne painottaa yhteisöllisyyttä sekä sitä, että Pohjoismaat ovat toistaiseksi maailman tasa-arvoisimpia, puhtaimpia ja turvallisimpia maita. Tilanne ei ole itsestäänselvyys, ja sen säilyttämiseksi ja parantamiseksi tulee tehdä jatkuvasti yhteistyötä.

Lisätietoja:

Lulu Ranne, 040 586 4644