Perussuomalaiset

ti 5.3.2019 Muokattu pe 8.3.2019 12:08

Meri (ps): Hallitus haluaa leikkaa sote-menoista – vaikka palveluntarve kasvaa

Mediatiedote 5.3.2019
Julkaisuvapaa

Hallitus on liittänyt sote-uudistuksen yhteyteen tavoitteen, että kustannuksia karsitaan 3 miljardia. Perussuomalaisten pelkona on, että nämä säästöt tullaan tekemään ihmisten peruspalveluista, kuten terveydenhoidon palveluista, vanhustenhuollosta, vammaispalveluista ja lastensuojelusta, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.

Kokoomuksen ministeri Häkkänen totesi (A talkissa 28.2), että hallituksen sote-mallissa ei leikata, vaan rakenteiden avulla estetään kustannusten kasvu.

– Itse en ymmärrä tätä logiikkaa. Väestö ikääntyy ja palvelutarpeet kasvavat. Samalla rahasummalla ei voida järjestää enemmän palveluita. Jokainen ymmärtää, että hallituksen markkinamallissa pitää heikentää palveluita ja henkilöstön määrää, sillä muuten menojen säästöä – tai kustannusten vähentämistä, kuten hallitus leikkauksia kauniimmin kutsuu – ei synny, sanoo Meri.

– Perussuomalaiset eivät halua leikata ihmisten peruspalveluista. Säästetään mieluummin haitallisesta maahanmuutosta ja turvapaikkaturismista, johon uppoaa satoja miljoonia vuodessa.

Hallitus menee rakenteet edellä ja unohtaa asiakkaan tarpeet

– Hallitus ajaa nyt läpi vimmalla omaa rakenne- ja markkinamalliaan. Hallitus uskoo, että heittämällä esim. vanhuspalvelut markkinoille, voidaan estää kustannusten kasvu, eli suomeksi sanottuna leikkaukset menoista. No – kaikkihan ovat nähneet, miten tässä ajatusmallissa palveluille on käynyt. Kustannuksissa todella säästetään, lähinnä henkilökunnan määrässä, vanhuksista ja palveluista ei niin ole enää väliä.

– Meidän piti lähteä takaamaan parempia peruspalveluita ja lisäämään hoitavia käsiä palveluiden tuottamiseen. Nyt meillä on käsissä markkinamalli, jossa tämä ei todellakaan toteudu, lopettaa Meri.

Lisätietoja:

Kansanedustaja, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja,
Leena Meri, leena.meri@nulleduskunta.fi puh. 09 432 3165