Perussuomalaiset

to 14.3.2019

Perussuomalaisten Meri: salkkujenjako eduskunnan valtasuhteiden mukaan ei ollut mahdollista

Mediatiedote 12.3.2019
Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri esitti tänään keskustan kutsumassa ryhmien välisissä neuvotteluissa, että toimitusministeristön salkut jaettaisiin uudelleen eduskunnan valtasuhteiden mukaisesti. Meri huomauttaa, että kyse on aivan uudesta tilanteesta, johon olisi kaivattu ennakkopäätöstä vastaisen varalle.

– Eduskunnan pääsihteerin mukaan tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan ministereiden vaihdos edellyttäisi uusia hallitusneuvotteluita ja hallitusohjelmaa, joiden tekemiseen ei ole aikaa, koska vaalit ovat jo reilun neljän viikon päästä. Nykyiset ministerit siis jatkavat ja heidän luottamuksensa voi edelleen mitata epäluottamuslauseella, vaikka käytännössä sekään ei ehtisi muuttaa tilannetta, Meri toteaa.

– Olen pettynyt, että esimerkiksi oikeuskansleri ja perustuslakivaliokunnan kokenut valiokuntaneuvos eivät olleet paikalla kuultavana, vaan eduskunnan pääsihteeri oli ainoa perustuslakiasiantuntija. Nyt kävi niin, että hallitus pakeni poliittista vastuuta, mutta ministerit jäivät hoitamaan tehtäviään rajallisin toimivaltuuksin, Meri jatkaa.

Näiden selvitysten perusteella eduskuntaryhmät totesivat tänään, että nykyinen hallitus voi jatkaa toimitusministeriönä ja hoitaa juoksevat asiat, kunnes seuraava hallitus valitaan.

– Koko menettely on keskustan vaalitemppu, kun gallupit sojottavat alaspäin. Nyt hallituspuolueiden edustajat ravistelevat hihoista hallituksen esityksiä minkä kerkeävät.

 

Lisätietoja:

Leena Meri, 050 513 2330
kansanedustaja
perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja
varatuomari
perustuslakivaliokunnan jäsen