Perussuomalaiset

Kategoria: Järjestö

Espoon Perussuomalaiset ry hakee osa-aikaista toiminnanjohtajaa

Kirjoitettu 5.12.2023  | AjankohtaistaJärjestö

Toiminnanjohtajan tehtävän onnistunut hoitaminen edellyttää kuntalainsäädännön sekä Espoon kuntapolitiikan syvällistä tuntemista, kokemusta esimies- ja johtamistehtävistä, talouden ja hallinnon vahvaa osaamista sekä viestintäosaamista. Lisäksi arvostamme yhdistys- ja järjestötoiminnan tuntemusta ja yhdistyslain osaamista. Työtehtävät sisältävät yhdistyksen hallinnollisia työtehtäviä kuten budjetointia ja talouden seurantaa sekä laskujen käsittelyä, rekisterien ylläpitoa, tapahtumajärjestelyit... Lue lisää >


Lauri Laitinen jatkaa Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajana

Kirjoitettu 4.12.2023  | AjankohtaistaJärjestö

Tiedote 3.12.2023 Perussuomalainen Nuoriso järjesti syyskokouksen Lappeenrannassa 2.-3.12.2023, jossa valittiin uusi hallitus vuodelle 2024. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Lauri Laitinen Lappeenrannasta. Laitinen valittiin ensimmäisen kerran yhdistyksen puheenjohtajaksi toukokuussa 2023 Joakim Vigeliuksen noustua eduskuntaan. 20-vuotias Laitinen opiskelee ensihoitajaksi LAB-ammattikorkeakoulussa. Pääsihteeriksi valittiin Eetu Saarenpää Raahesta, 1. varapuheenjohtajaksi Marcus Topp... Lue lisää >


Kotkan PS:n syyskokousvalinnat vuodelle 2024

Kirjoitettu 27.11.2023  | Järjestö

Kotkan Perussuomalaisten syyskokous pidettiin 19.11.2023 Kotkan kaupungintalolla. Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja seuraavasti: Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2024 jatkaa yksimielisesti Ari-Pekka Klami. Vuoden 2024 hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:   Hallitus 2024 Varsinainen jäsen Varajäsen Vesa Häkkinen Heljä Halinen Arttu-Petteri Klami Ilkka Kousa Samuli Sibakoff Markku Stenholm Kimmo Viitanen Gerhard Koch O... Lue lisää >


PS:n Kymen piirin syyskokousvalinnat vuodelle 2024

Kirjoitettu 25.11.2023  | Järjestö

Tiedote Perussuomalaisten Kymen piirin syyskokous pidettiin 25.11.2023 Lappeenrannassa. Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja seuraavasti: Piirin puheenjohtajana vuonna 2024 jatkaa yksimielisesti Arttu-Petteri Klami Kotkasta. Vuoden 2024 piirihallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:   Yhdistys Varsinainen jäsen Varajäsen HAMINA 2 Anna Mäkelä Antti Pakkanen Janne Nyholm Peter Muurman IMATRA 2 Juha-Pekka Oksanen Sami Rossi Janne Hämäläinen ... Lue lisää >


Raision/Ruskon PS:n syyskokous ja pikkujoulutunnelmia

Kirjoitettu 24.11.2023  | Järjestö

Yhdistyksen syyskokousvalinnat Raision keskisuuri perussuomalainen yhdistys yhdessä ruskolaisten kanssa piti syyskokouksensa perjantaina 10.11.2023 Raision kaupungintalolla. Paikalle saapui kutsuttuina ennätykselliset 24 jäsentä kokoustamaan talvisissa tunnelmissa. Yhdistyksen istuvalle puheenjohtajalle Mikko Kangasojalle ei löytynyt tänäkään vuonna haastajaa, joten puheenjohtajan nuija pysyy myös tulevana vuonna 2024 samoissa varmoissa käsissä. Uusi hallitus sen sijaan on muutamaa p... Lue lisää >


Peruspuurtajien syyskokouksen henkilövalinnat vuodelle 2024

Kirjoitettu 24.11.2023  | AjankohtaistaJärjestö

Peruspuurtajat ry:n syyskokous pidettiin 28.10 Tampereella kirjasto Metsossa. Valinnat vuodelle 2024 olivat seuraavat: Puheenjohtajana jatkaa Ari Perämaa, (Vesilahti, Teollisuusliitto jäsen) aloittaen kuudennen kauden peräkkäin. Muut hallituksen jäsenet ovat Kirsi-Maarit Asplund (Tampere, PRO jäsen), Vesa Huttunen (Helsinki, Teollisuusliitto jäsen), Antti Hölttä (Mikkeli, PAM jäsen), Ari Jussila (Vantaa, Rakennusliitto jäsen), Seppo Tamminen (Mänttä-Vilppula, Teollisuusliitto jäsen) ja varajäse... Lue lisää >


Uusi PS-lehti 11/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!

Kirjoitettu 22.11.2023  | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka

11/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa:         Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Huutoa vai asiaa? Valtiovarainministeri Purra: Varainsiirtovero ei saa estää asunnon vaihtamista Yritykset ja työntekijät lakkosuman maksumiehinä: Suomen talousahdinko ei kiinnosta ay-johtajia Mikään kansainvälinen sopimus ei estä rajojen sulkemista: ”Tilanteeseen, jossa olimme 2015, emme aio enää joutua” Afrikk... Lue lisää >


Keski-Pohjanmaan Perussuomalaisten johdossa jatkaa Timo Sillanpää

Kirjoitettu 20.11.2023  | AjankohtaistaJärjestö

Keski-Pohjanmaan Perussuomalaiset kokoontuivat lauantaina 11.11.2023 Kannuksen kaupungintalolla piirin syyskokoukseen. Perussuomalaiset rp:n puoluesihteerin Harri Vuorenpään, kansanedustaja Pia Sillanpää ja järjestösihteerin Kai Karhukorpi toivat tervedyksensä vuosikokoukselle. Kokkolalainen Timo Sillanpää valittiin yksimielisesti jatkamaan piirinpuheenjohtajana vuodelle 2024. VUoden 2024 piirihallitukseen valittiin samoin varsinaiset jäsenet sekä heille varajäsenet (nimet suluissa). ... Lue lisää >


Uusi PS-lehti 10/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!

Kirjoitettu 24.10.2023  | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka

10/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa:         Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Tohtorismiehestä puhemieheksi Presidentinvaaliehdokas Jussi Halla-aho: Suomen pitää olla turvallinen maa tavallisille suomalaisille Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho vaalikiertueella: "Suomella ei ole varaa sinisilmäisiin päättäjiin"           Kolumni, Mauri Peltok... Lue lisää >


PS:n Lapin piiri syyskokous: Jari Hast jatkaa puheenjohtajana ja järjestö katsoo vahvasti tulevaisuuteen

Kirjoitettu 23.10.2023  | AjankohtaistaJärjestö

Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 21.10.2023 Pyhä-Luoston luontokeskus Naavassa. Jari Hast torniosta valittiin yksimielisesti jatkamaan piirihallituksen puheenjohtajana myös vuonna 2024. Kausi on Hastin toinen perättäinen. Valintansa jälkeen Hast kiitti saamastaan luottamuksesta. ”Perussuomalaiset katsovat vahvasti tulevaisuuteen. Olemme vakiinnuttaneet kannatuksemme Lapissa pikä aikaisen hyvän työn ansiosta. Vuonna -24 olemme mukana osaltamme järjestämäss... Lue lisää >


Uusi PS-lehti 9/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!

Kirjoitettu 26.9.2023  | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka

9/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa:         Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Satunnaisia lokikirjamerkintöjä Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tämä hallitus ei kurita autoilijoita Valtionvarainministeri Purra: Palkansaajan verotus kevenee ensi vuonna         Kolumni, Sebastian Tynkkynen: Mäyhän jälkeen tulikoe Valtion budjetissa merkittävi... Lue lisää >


Varsinais-Suomen PS: Luottamus rakentuu molempiin suuntiin

Kirjoitettu 31.8.2023  | AjankohtaistaJärjestöMielipiteet

TIEDOTE 29.8.2023 Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Jyrki Ålandin mielestä Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Vilhelm Junnilan (ps) luottamuksesta 28.8. maanantaina tehty valtuustoaloite horjuttaa kokoomuksen ja perussuomalaisten välistä luottamusta. Aloitteen Junnilan luottamuksesta teki kaupunginvaltuutettu Juha Haapakoski (kok). Ålandin mukaan hyvä yhteistyö politiikassa niin valtakunnan, kuin myös maakunnan tasolla rakentuu luottamuksen varaan. Kun tiet... Lue lisää >


Uusi PS-lehti 8/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!

Kirjoitettu 28.8.2023  | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka

8/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Perussuomalaisten kädenjälki näkyy vahvasti hallitusohjelmassa: Suomi tarvitsee tärkeysjärjestystä Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: Realismin puute ja sinisilmäisyys ovat huonoja ominaisuuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikassa       Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Helsingin Sanomat syyllistää seksuaalisen häirinnän uhrin ja yrittää leimata tämän rikolliseksi Puheenj... Lue lisää >


Uusi PS-lehti 6-7/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!

Kirjoitettu 29.6.2023  | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka

6-7/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Hallitus laittoi tärkeysjärjestyksen uusiksi: Työtä, yrittämistä ja ostovoimaa suomalaisille Polttoaineisiin historiallinen veronalennus Palkasta jää enemmän käteen Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Normaalia meininkiä Perussuomalaisten linja näkyy hallitusohjelmassa: Suomalainen työ ja yrittäminen edellä PS:n ministeriksi vahvoja asiaosaajia Hallituksen tavoitteena kilpailukykyi... Lue lisää >


Uusi PS-lehti 5/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!

Kirjoitettu 6.6.2023  | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka

5/2023 Politiikka- ja järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Komissio haluaa pakottaa jäsenmaat vastaanottamaan siirtolaisia: EU esittää ensin vapaaehtoista taakanjakoa Halpatyövoima kelpaa elinkeinoelämälle: Ruotsi tiukentaa tulorajaa, mitä tekee Suomi? Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Vihreiden matikka ei enää täsmää Hakkarainen: ”Eurooppa ei voi olla koko maailman syöttökaukalo" Yhteiskuntatieteilijä uudessa kirjassaan: EU:n turvapaikkapolitiikka tappaa ihmishen... Lue lisää >