Perussuomalaiset

Kategoria: Yleinen

Perussuomalaiset tyytyväisiä oikeuskanslerin ratkaisuun Himas-asiassa

Kirjoitettu 12.9.2013  | Yleinen

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi hiljattain ratkaisunsa Pekka Himaselta tilattua Kestävän kasvun malli –tutkimusta koskevista kanteluista. Oikeuskanslerin mukaan tutkimus olisi pitänyt kilpailuttaa, jotta hyvä hallintotapa olisi toteutunut. Oikeuskansleri katsoi, että vaikka tutkimushankkeeseen ei sovellettaisikaan hankintalain säännöksiä, on hankinnassa tai rahoittamisessa noudatettava potentiaalisten toimittajien tasapuolisen kohtelun ja avoimuuden vaatimuksia. Kilpailuttamatta jättäminen... Lue lisää >


Puheenvuoro: Hallitus unohti ihmisen

Kirjoitettu 9.9.2013  | Yleinen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin pitämä perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 4.9.2013: Arvoisa pääministeri Katainen. Suomen kahdenkymmenen vuoden ylpeys ja taloutemme tukijalka Nokian puhelimet ostettiin meiltä eilen käteisellä. Kuuleman mukaan vieläpä alihinnalla. Kaikki on kaupan, vai onko sittenkään? Kuinka isänmaallinen hallitus on maailmassa, jossa käteisen rahan voima on mittaamaton? Kuntauudistus, pakkoliitokset, sairaanhoito, eläkeratkaisut, työllisyys ja... Lue lisää >


Soinin tupo-malli – käteen jäävien eurojen ostovoima ratkaisee

Kirjoitettu 30.8.2013  | Yleinen

Tupo-sopimusneuvottelujen keskeinen tavoite on oltava työntekijöiden ostovoiman parantaminen siten, että samanaikaisesti yritysten kustannuskilpailukyky kohenee. Hallituksen mahdollinen elvytyspaketti tarvitsee rinnalleen vakauttavan tulopoliittisen ratkaisun, vähintään kaksivuotisen tupon. Suomen talous on niin pahassa syöksykierteessä, että kaikkien toimijoiden on tunnustettava tosiasiat. Kriisistä selviämiseksi on otettava riskejä ja joustettava periaatteellisista tiukoista kannoista työll... Lue lisää >


PS: Työuria pidennettävä lisäämällä työnantajien kannustimia

Kirjoitettu 28.8.2013  | Yleinen

Tänään alkavassa budjettiriihessä hallituksen on tarkoitus sopia suurista rakenneuudistuksista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä seuraavat asiat olisi toteutettava mahdollisimman pian, jotta kestävyysvajetta voidaan kuroa umpeen. Kaikille lienee selvää, että työuria on pidennettävä. Muutamilla tahoilla näyttää kuitenkin olevan sellainen harhaluulo, että työurat pitenevät automaattisesti eläkeiän alarajaa nostettaessa. Suomessa on jo joustava eläkeikä 63–68 vuotta. Siksi eläkeiän ala... Lue lisää >


Suomen palvelukunnat -ohjelma

Kirjoitettu 27.6.2013  | Yleinen

Perussuomalaisten kunta- ja sote-ohjelmassa on keskipisteessä ihminen Mitä lähempänä toisiaan palvelun tarvitsija, palvelu ja palvelusta päättävä ovat, sitä paremmin pystytään tyydyttämään kansalaisten tarpeet. Samalla vältetään kansalaisten pompottelua luukulta toiselle ja estetään turhaa byrokratiaa ja kustannuksia. Siksi perussuomalaiset haluavat kehittää lähipalveluja ja lähidemokratiaa säilyttämällä peruskunnat. Lisäksi tutkimusten ja tilastojen mukaan lähellä tuotetut palvelut ovat edul... Lue lisää >


Suomi nousuun – perussuomalaisilta viiden paketin ohjelma

Kirjoitettu 12.6.2013  | Yleinen

Perussuomalaiset ovat tänään jättäneet vastalauseen valtiovarainvaliokunnan mietintöön liittyen valtioneuvoston selontekoon valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014–2017. Vastalauseessa esitellään perussuomalaisten oma kehysvaihtoehto: viiden paketin ohjelma, jolla Suomi saadaan nousuun. Perussuomalaisten viisi pakettia ovat kasvu-, työllisyys-, vero-, energia ja hyvinvointipaketti. Perussuomalaisten mukaan valtiontalouden sopeutustoimet heikentävät talouskasvua nyt niin paljon, että valtiont... Lue lisää >


Perussuomalaiset nimesi ensimmäiset eurovaaliehdokkaat

Kirjoitettu 16.4.2013  | Yleinen

Perussuomalaisten puoluehallitus nimesi perjantaisessa kokouksessaan puolueen ensimmäiset eurovaaliehdokkaat. Ehdokkaiksi nimettiin kansanedustajat Jussi Halla-aho, Anne Louhelainen, Pirkko Mattila, Pirkko Ruohonen-Lerner, Juha Väätäinen sekä europarlamentaarikko Sampo Terho. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ruohonen-Lernerin kotipaikka on Porvoo, Louhelainen on kotoisin Hollolasta, Pirkko Mattila tulee Muhokselta. Halla-ahon, Väätäisen ja Terhon kotipaikka on Helsinki. Valitut ehdokkaat aloi... Lue lisää >


Tutkimustietoa eurovaluutasta

Kirjoitettu 16.4.2013  | Yleinen

Suomen Perusta -ajatuspaja on julkaissut kaksi euroalueen kehitystä käsittelevää kirjaa. Ensimmäinen on Pellervon taloustutkimukselta tilattu selvitys euroalueen kehityksestä. Kirja on nimeltään Miten euroalue kehittyy? Tutkimuksessa on arvioitu Suomen tilannetta, euroalueen kehitystä lähitulevaisuudessa ja vaihtoehtoisia valuuttajärjestelmiä. Seuraava julkaisu on Euroopan ja Suomen tulevaisuutta käsittelevä artikkelikokoelman Euro vai ei? Kirjaan on koottu yhteen kymmenen suomalaisen vaikutt... Lue lisää >



Kaasujättien happimonopoli murtui – lääkehapen kustannukset sadasosaan

Kirjoitettu 15.4.2013  | Yleinen

Perussuomalaiset ovat saaneet murrettua kaasujättien lääkehappimonopolin Suomessa. Tulevaisuudessa sairaalat, terveyskeskukset ja vanhainkodit Suomessa saavat tuottaa tarvitsemansa hapen itse. Terveydenhuoltojärjestelmä säästää miljoonia euroja vuodessa. Teknologia on ollut olemassa jo ainakin neljännesvuosisadan ja käytössä monissa maissa, esimerkiksi Kanadassa ja monessa Euroopan maassa. Kankaanpääläisen laitevalmistaja Laser Gas Oy:n toimitusjohtaja Rauno Hakala on lobannut asian puolesta ... Lue lisää >


Oikotiet

Kirjoitettu 12.4.2013  | Yleinen

Tule mukaan toimintaan Toimimme kaikkialla Suomessa. Osallistu tapahtumiin ja tutustu perussuomalaisiin. Jäsenyys Jäseneksi liittyminen käy helposti. Tule mukaan! Yhteystiedot Perussuomalaisten yhteystiedot täältä. Palaute kysyttävää tai asiaa Arkisto Tekstiarkisto. Lue lisää >


Veikko Vennamon koskettava 100-vuotisjuhla

Kirjoitettu 19.1.2013  | Yleinen

Veikko Vennamon syntymästä on kulunut sata vuotta. Pientalonpoikien puolueen ja SMP:n perustajaa juhlittiin Lapinlahden kunnan Alapitkän kylässä lähes sadan hengen voimin. Tilaisuus alkoi aurinkoisessa säässä kunnianosoituksilla Veikko Vennamon patsaalla. Tämän jälkeen juhlakansa siirtyi Alapitkän seurojentalolle, jossa saatiin kuulla mielenkiintoisia tietoja, kertomuksia ja muisteluita Vennamon pitkästä ja vaiherikkaasta urasta ja elämäntyöstä. Tilaisuuden kunniavieraina olivat Veikko Vennam... Lue lisää >