Kategoria: Politiikka
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus on luonut ja edelleen ylläpitää ulkolaisia halpatyömarkkinoita
Kirjoitettu 24.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 24.1.2019 Julkaisuvapaa Perussuomalaiset moitti suullisella kyselytunnilla hallitusta halpatyömarkkinoiden luomisesta Suomeen. He ottivat esimerkiksi Lounais-Suomen alueen, jossa telakkateollisuus tarvitsee jatkuvasti työvoimaa, mutta silti jopa tuhat suomalaista laivanrakentajaa on työttömänä. Ulkomainen halpatyövoima on korvannut heidät. Yle oli tutkinut asiaa ja uutisoi siitä eilen 23.1. - Kansalle on kerrottu, että Suomessa on huutava työvoimapula. Suomalaisesta työvoimasta... Lue lisää >
Leena Meri: Hallituksen SOTE vaatii maksu-uhrinsa
Kirjoitettu 24.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 24.1.2019 Julkaisuvapaa Käsittelemme eduskunnan perustuslakivaliokunnassa sosiaali- ja terveyspalveluiden ja maakuntauudistuksen asiakasmaksuja koskevaa lakia. Hallituksen esityksessä ollaan poistamassa terveyskeskusmaksuilta ns. Välikatto. Terveyskeskusmaksujen niin sanotun ”välikaton” poistaminen on huono uutinen kansalaisille, jotka käyttävät paljon terveyskeskuspalveluita. Tähän asti lääkärinvastaanoton kertamaksua (20,60 euroa) on peritty yhdessä terveyskeskuksessa enin... Lue lisää >
Perussuomalaiset kotouttamisen onnistumisesta: Tarvitaan enemmän kotiutusta kuin kotoutusta
Kirjoitettu 24.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 24.1.2019 Julkaisuvapaa Eilen eduskunta keskusteli maahanmuuttajien kotouttamisen toimivuudesta, josta tarkastusvaliokunta oli antanut yksimielisen mietintönsä. Puolueet kiittelivät yksimielisyydestä ja pitkäjänteisestä työstä, mutta itse raportti antoi pyyhkeitä kotoutumisen tasosta. Virheistä voi ja pitää oppia Perussuomalaisten kansanedustaja, tarkastusvaliokunnan jäsen Olli Immonen toivoo, että mietintö toimii ohjenuorana seuraavalle hallitukselle. Virheistä voi hänen m... Lue lisää >
Perussuomalaisten Savio: Ministeri Orpo yrittää ylläpitää myyttiä turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman toteuttamisesta
Kirjoitettu 23.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 23.1.2019 Julkaisuvapaa Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio ihmettelee kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon viikonloppuna antamia lausuntoja, joissa hän puolustelee pääministeri Juha Sipilän kanssa kesällä 2017 tekemäänsä päätöstä heittää perussuomalaiset ulos hallituksesta ”arvopohjaan” vedoten. Orpon näkemyksestä huolimatta kokoomusväki on kyselyjen mukaan valmis harkitsemaan vaalien jälkeistä hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa. - Odottaessaan perussuoma... Lue lisää >
Perussuomalaiset: SDP:n ehdotus uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä järjetön ja vaarallinen Suomelle ja suomalaisille
Kirjoitettu 22.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 22.1.2019 Julkaisuvapaa SDP:n tuore ilmasto-ohjelma julistaa, että seuraavalla hallituskaudella tulisi laatia aikataulu uusien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä. Perussuomalaiset pitävät esitystä täysin järjettömänä ja jopa vaarallisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki huomauttaa, että SDP:n havittelema määrä uusia sähköautoja vaikuttaisi dramaattisesti Suomen sähkönkulutukseen, joka on jo nyt ajoittain äärirajoilla. Mistä demarit ottava... Lue lisää >
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho: Perussuomalaisilta varaukseton tuki teollisuusliittojen keskeisille ilmastopoliittisille tavoitteille
Kirjoitettu 22.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 22.1.2019 Julkaisuvapaa Perussuomalaisilla ja teollisuusliitoilla on yhtenevät ilmastopoliittiset tavoitteet teollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi. - Yritimme ministeri Kimmo Tiilikaisen vetämässä eduskuntapuolueiden ilmastotyöryhmässä saada ymmärrystä suomalaisen teollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi ja parantamiseksi. Työryhmässä vallitsi hyvin vihamielinen ilmapiiri valmistavaa teollisuustoimintaa kohtaan. Tämän vuoksi sanouduimme irti työryhmän työstä. ... Lue lisää >
Perussuomalaisten välikysymykselle ei tarvittavaa tukea – ”oppositiossa ollaan tyytyväisiä maan turvallisuustilanteeseen”
Kirjoitettu 22.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 22.1.2019 Julkaisuvapaa Perussuomalaiset kutsuivat viime viikolla koko muun opposition mukaan välikysymykseen sisäisestä turvallisuudesta. Neuvottelujen piti olla tänään klo 13. SDP kieltäytyi Antti Lindtmanin suulla lähes välittömästi ja muilta kieltäytymisiä alkoi tulla pikkuhiljaa sen jälkeen, joten välikysymykseen tarvittavaa vähintään 20 kansanedustajaa ei saatu mukaan. Sama kaava toistui jo joulukuun alussa 2018, kun perussuomalaiset ensimmäisen kerran haastoivat muun opposi... Lue lisää >
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Aiotteko viimein ottaa vähintään laittomasti maassa olevat ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön?
Kirjoitettu 17.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 17.1.2019 Julkaisuvapaa Perussuomalaisten eduskuntaryhmä penäsi tänään suullisella kyselytunnilla hallitukselta lisätoimia seksuaalirikosten ennaltaehkäisemiseksi. Lisäksi perussuomalaiset kutsuivat koko muun opposition mukaan välikysymykseen sisäisestä turvallisuudesta. - Nämä jo vireillä olevat lakihankkeet seksuaalirikosten ehkäisemiseksi ovat oikeansuuntaisia, mutta ne ovat riittämättömiä ja rankasti myöhässä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri aloit... Lue lisää >
Perussuomalaiset kutsuvat muut oppositioryhmät välikysymykseen sisäisestä turvallisuudesta
Kirjoitettu 17.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 17.1.2019 Julkaisuvapaa Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tänään kutsunut koko muun opposition mukaan välikysymykseen sisäisestä turvallisuudesta. Välikysymysneuvottelut pidetään tiistaina 22.1. perussuomalaisten ryhmähuoneessa. Käytännössä perussuomalaiset uusivat jo 8.12.2018 jättämänsä välikysymyshaasteen siitä, onko hallitus onnistunut turvapaikkapolitiikassa, kotoutuksessa, kansalaisten suojelussa, yhteiskuntarauhan säilyttämisessä ja erityisesti lastemme suojelussa. - K... Lue lisää >
Kansanedustaja Elomaa: Somen vaaroista valistettava kouluissa
Kirjoitettu 17.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 17.1.2019 Julkaisuvapaa Sosiaalisen median käyttö lasten ja nuorten keskuudessa yleistyy jatkuvasti. Some-palvelujen kehityksen myötä yhteydenpito kavereihin on kätevää ja se tarjoaa valtavasti uusia mahdollisuuksia esimerkiksi opetustarkoituksiin. Valitettavasti sosiaalisen median käyttöön liittyy kaiken hyvän lisäksi myös paljon varteenotettavia riskejä. Some-kulttuurin vahvistumisen myötä ruutuajan lisääntyminen ja niskavaivat eivät ole enää ainoat huolenaiheet. -Kiusaaminen... Lue lisää >
Perussuomalaiset vaativat kovempia keinoja raiskausrikosten ehkäisyyn: turvapaikanhakijat voidaan käännyttää heti rajalla
Kirjoitettu 16.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 16.1.2019 Julkaisuvapaa Eduskuntaryhmien puheenjohtajat kokoontuivat eilen musertavan julkisen paineen alla arvioimaan, mitä käsiin räjähtäneelle seksuaalirikosepidemialle pitäisi tehdä. Ryhmänjohtajat saivat sovittua lievistä tiukennuksista, mutta perussuomalaisille ne eivät ole riittäviä. Perussuomalaisille kritiikki kansalta ei tullut yllätyksenä, sillä he ovat vaatineet tekoja seksuaalirikosten torjumiseksi jo pitkään. – Oikeaan suuntaan mentiin koskien seksuaalirikosaaltoa... Lue lisää >
Perussuomalaiset: Ministerit vastuussa heikosta turvallisuustilanteesta – ”vaadimme neuvotteluilta tuloksia”
Kirjoitettu 14.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikka
Mediatiedote 14.1.2019 Julkaisuvapaa Perussuomalaiset ovat valmiita tuomaan kovia keinoja pöydille huomiseen neuvotteluun kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi. Eduskuntaryhmien johtajat kokoontuvat keskustelemaan turvallisuustilanteesta muun muassa Oulun raiskausaallon tiimoilta. - Olemme tietysti hyvillämme, että tällainen keskustelu vihdoin käydään, vaikka olemme jo ajat sitten huomauttaneet ongelmista ja esittäneet toimenpiteitä, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena ... Lue lisää >
Perussuomalaiset: Hyvä, että muutkin heräävät ulkomaalaisten aiheuttamaan seksuaalirikosuhkaan – ”taitaa kuitenkin olla vaalipuhetta”
Kirjoitettu 13.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikka
Mediatiedote 13.1.2019 Julkaisuvapaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on tänään ilmoittanut haluavansa kaikki eduskuntaryhmän koolle miettimään keinoja seksuaalirikosten ehkäisemiseksi. Keskustelu on lähtenyt liikkeelle muun muassa Oulun rikosvyyhdistä, jossa maahanmuuttajat ovat epäiltynä lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri on valmis istumaan alas ja esittämään koviakin keinoja rikosten ehkäisem... Lue lisää >
Polttoainehintoihin ei tulossa helpotuksia – vain perussuomalaiset kohtuullistamisen kannalla
Kirjoitettu 10.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikka
Mediatiedote 10.1.2019 Julkaisuvapaa Perussuomalaiset penäsivät tänään suullisella kyselytunnilla hallitukselta polttoaineverojen alennuksia – turhaan. Hallitus ei ole alenuksia antamassa. Lisäksi SDP, Vasemmistoliitto sekä Vihreät kaavailevat polttoainehintojen korotuksia ensi kaudella. - Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Suomessa ei pärjää ilman autoa joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Kumipyörät pyörittävät koko yhteiskuntaa, kun tavarat ja ihmiset liikkuvat, perussuomalaisten kansan... Lue lisää >
Kansanedustaja Immonen: Hallitus kädetön ulkomaalaisten seksuaalirikollisten edessä
Kirjoitettu 10.1.2019 | AjankohtaistaPolitiikkaMediatiedote 10.1.2019 Julkaisuvapaa Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti joulukuussa hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati hallitukselta toimia maahanmuuton ongelmien, kuten laajamittaisen lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskausten lopettamiseksi. Immonen ei ole tyytyväinen sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) antamaan vastaukseen, ja hän pitääkin sitä osoituksena suoranaisesta haluttomuudesta kitkeä maahanmuuton ongelmia. - Sisäministerin vast... Lue lisää >