Tiedotteet
Perussuomalaiset mukaan seurakuntavaaleihin
Kirjoitettu 17.10.2014 | Järjestö
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit lähestyvät.Vaaleissa valittavat seurakuntien luottamushenkilöt päättävät mm. siitä, mitä seurakuntarakenneuudistus paikallisella tasolla tarkoittaa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit järjestetään syksyllä 2014. Äänioikeutettuja ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon jäsenet. Ennakkoäänestys on 27.-31.10. ja vaalipäivä 9.11.2014. Seurakuntavaaleissa valitaan seurakunnan toimintaa ohjaavat kirkkovaltuuston ja seurakun... Lue lisää >
Saarakkalalta lakialoite kaksoiskansalaisuuskiellosta ja kansalaisuuden poisottamisesta terroristeilta
Kirjoitettu 14.10.2014 | PolitiikkaTIEDOTE | Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala haluaa muuttaa kansalaisuuslakia siten, että jatkossa kaksoiskansalaisena oleminen ei olisi mahdollista Suomessa. Saarakkala lisäksi säätäisi kansalaisuuslaissa erikseen hakemuksesta tai ilmoituksesta myönnetyn Suomen kansalaisuuden menettämisestä, mikäli kansalaistettu henkilö on syyllistynyt rikoslaissa määriteltyyn terrorismirikokseen. Saarakkala myös esittää kiristettäväksi kansalaisuuslaissa hakemusmenettelyllä Suomen kansalai... Lue lisää >
Eduskuntavaaliehdokkaita Etelä-Pohjanmaalta
Kirjoitettu 13.10.2014 | JärjestöPerussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirihallitus on kokouksessaan 12.10.2014 nimennyt kaksi kansanedustajaehdokasta lisää. Nyt nimetyt ehdokkaat ovat Jukka Mäkynen Vaasasta ja Risto Mattila Kauhavalta. Lue lisää >
PS harkitsee välikysymystä hallituksen talouspolitiikasta
Kirjoitettu 11.10.2014 | AjankohtaistaPerussuomalaiset harkitsevat välikysymyksen jättämistä hallituksen talouspolitiikasta. Epäluottamus hallituksen toimintaa kohtaan on kasvanut kansan keskuudessa ja nyt Suomen luottoluokitusta laskettiin. Suomen edun vuoksi näyttää siltä, ettei meille jää muuta keinoa reagoida tähän tilanteeseen kuin haastaa hallitus välikysymyksen muodossa. Jari Lindström Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Puh: 050-5120495 Lue lisää >
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: yhteiskuntarauhamme on järkkymässä
Kirjoitettu 9.10.2014 | Politiikka
Meidän on aika reagoida yhteiskuntana maahanmuuton ongelmiin. Julkisuuteen tuli 7.10.2014 eri medioiden kautta uutisia, että jo pidemmän aikaa on pääkaupunkiseudulla riehunut n. 13–18-vuotiaista lähinnä nuorista maahanmuuttajista muodostuvia jengejä, jotka ovat hyökänneet erityisesti suomalaista syntyperää olevien n. 10–18-vuotiaiden uhrien kimppuun. Hyökkäykset ovat olleet luonteeltaan hyvin väkivaltaisia tarkoituksena vahingoittaa uhria. Poliisi epäilee, että uhreja olisi tähän mennessä jo... Lue lisää >
Immonen ja Saarakkala: Katuväkivalta kitkettävä Suomesta
Kirjoitettu 8.10.2014 | AjankohtaistaPerussuomalaisten kansanedustajat Olli Immonen ja Vesa-Matti Saarakkala ovat huolestuneita viime päivinä julkisuuteen tulleista tiedoista, joiden mukaan monikansallinen teini-ikäisistä koostuva nuorisojengi on harjoittanut jo pidempään Itä-Helsingissä ja muualla päin pääkaupunkiseutua systemaattista väkivallantekoa ja ryöstelyä. Erityisen tuomittavaa näiden huligaanien toiminnassa on se, että se on kohdistunut nuoriin ja lapsiin, jotka ovat olleet näissä tilanteissa täysin puolustuskyvyttömiä. ... Lue lisää >
Suomi tarvitsee uuden energiapolitiikan
Kirjoitettu 7.10.2014 | Politiikka
Pääministerin ilmoitus energiapolitiikan kokonaisuudesta - Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro. Esittäjänä kansanedustaja Jari Lindström. Nykyisen hallituksen epäonnistuneen energiapolitiikan tulokset on helposti luettavissa tilastoista. Viime vuonna hiilen käyttö lisääntyi lähes viidenneksen, vaikka samaan aikaan energian kokonaiskulutus laski. Hallituksen harkitsematon päätös leikata kotimaisen bioenergian kuten turpeen ja puuenergian tukia on johtanut siihen, että kivihiili ... Lue lisää >
Puoluehallitus: Perussuomalaisten välikysymys tehosi
Kirjoitettu 4.10.2014 | PolitiikkaJulkilausuma 4.10 2014 Perussuomalaiset ottavat tyydytyksellä vastaan Kokoomuksen esityksen parlamentaarisen työn aloittamisesta liittyen sisäiseen turvallisuuteen. Mehän nostimme asian tärkeyden esille Stubbin hallitukselle jätetyssä ensimmäisessä välikysymyksessä. Olemme toistuvasti vaatineet lisämäärärahoja sekä ulkoiseen että sisäiseen turvallisuuteen. Perussuomalaiset ovat kiinnittäneet jatkuvasti vakavaa huomiota poliisin resursseihin, oikeuslaitoksen toimintaan ja kansalaisten kokem... Lue lisää >
Suomen talous uuteen nousuun PS-kärkihankkeilla – Turvallisuudesta ja hyvinvoinnista ei säästetä
Kirjoitettu 1.10.2014 | Politiikka
Kansanedustaja Pentti Kettunen esittää vuoden 2015 talousarvioon määrärahoja Suomen taloutta ja hyvinvointia edistäviin tie- ja rautatieinvestointeihin. Itä- ja Pohjois-Suomen metsätalouden ja kaivostoiminnan kannalta on elintärkeää saada alueelle toimivat ja raskaan liikenteen kestävät tieosuudet. Myös muu elinkeinotoiminta ja matkailu sekä asuminen on turvattava. Tämä on mahdollista vain, mikäli valtio ymmärtää investoida ja rakentaa Itä- ja Pohjois-Suomeen toimivat ja kestävät maantie- ja rau... Lue lisää >
Keski-Pohjanmaan piirin ehdokaslista täydentyy
Kirjoitettu 1.10.2014 | JärjestöPerussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piirihallitus on kokouksessaan Kannuksessa 28.09.2014 täydentänyt ehdokasasetteluaan. Kolmanneksi ehdokkaaksi valittiin tehdastyöläinen Marko Kulpakko (43v.) Kaustiselta. Jäsenäänestyksen perusteella on aiemmin valittu ehdokkaiksi yhteiskuntatieteiden kandidaatti Aleksi Hernesniemi (23 v.) Kannuksesta ja kiinteistönvälittäjä (54 v.) Irma Kemppainen Kokkolasta. Lue lisää >
Keski-Suomi teki ehdokasvalintoja
Kirjoitettu 22.9.2014 | JärjestöPerussuomalaisten Keski-Suomen piirihallitus nimesi 19.9.2014 kokouksessaan Äänekoskella kolme ehdokasta lisää eduskuntavaaleihin 2015. Valituiksi tulivat 29-vuotias amk-insinööri Anna Humppi Karstulasta, 59-vuotias maanviljelijä Marita Salenius Multialta ja Kauko Isomäki, 63-vuotias puhallusvillayrittäjä Jyväskylästä. Keski-Suomesta on aiemmin valittu ehdokkaaksi kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (Viitasaari), ylikonstaapeli Jari Halttunen (Äänekoski), myyjä, liiketalouden tradenomi Heli Kupa... Lue lisää >
Perussuomalaiset: Hallitukselta kaivataan tekoja, ei korkealentoisia tiedotteita
Kirjoitettu 16.9.2014 | PolitiikkaTiedotusvälineille 16.9.2014 Vuoden 2015 talousarvioesityksen lähetekeskustelu Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro Kansanedustaja Kaj Turunen Selvää taitaa jo olla, että tästä vuodesta tulee kolmas peräkkäinen taantumavuosi. Maamme työttömyys kasvaa tällä hetkellä EU:n nopeinta tahtia, ja mikä huolestuttavinta, pitkäaikais- sekä nuorisotyöttömyys ovat räjähtämässä käsiin. Asiantuntijat puhuvat avoimesti jo massatyöttömyydestä. Taloustilanteemme on synkkä. Tätä taustaa... Lue lisää >
Suuren valiokunnan Perussuomalaiset: Ei lisärahaa Kyprokselle
Kirjoitettu 5.9.2014 | PolitiikkaEuroryhmä kokoontuu viikon kuluttua perjantaina Milanoon päättämään Kyprokselle annetun tukilainan seuraavan erän maksamisesta. Valtiovarainministeri Antti Rinne oli tänään suuren valiokunnan kuultavana asiasta. Valiokunnan Perussuomalaiset jäsenet katsoivat, ettei Kyprokselle tule myöntää lisärahoitusta. Vastaehdotuksen ponnessa todettiin yksiselitteisesti, että edellytykset seuraavan lainaerän maksamiselle eivät täyty. Perussuomalaiset ovat alusta asti vastustaneet EU:n tukipakettipoliti... Lue lisää >
Välikysymys poliisipalvelujen turvaamisesta
Kirjoitettu 4.9.2014 | PolitiikkaAlla kokonaisuudessaan perussuomalaisten eduskuntaryhmän tänään jättämä välikysymys, jonka aiheena on poliisipalvelujen turvaaminen. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on kansanedustaja Ismo Soukola. VÄLIKYSYMYS poliisipalvelujen turvaaminen Eduskunnalle Nykyinen hallitus on linjannut ohjelmassaan hyväksyvänsä poliisin resursseista tehdyn pidemmän aikavälin kokonaissuunnitelman, jonka mukaan poliisipalvelut turvataan koko maassa. Ohjelmassaan hallitus sitoutuu myös harmaan talo... Lue lisää >
Venäjän eriytyminen lännestä ei ole kenenkään etu
Kirjoitettu 2.9.2014 | PolitiikkaPääministerin ilmoitus Ukrainan tilanteesta Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut. Kyse ei ole ohimenevästä töyssystä vaan laajasta kokonaisuudesta, joten muutos on otettava vakavasti. Syntynyt tilanne vaatii sekä poliittista että taloudellista tarkastelua, koska pitkään jatkunut eurokriisi saattaa poliittisen kriisin myötä vahvistua pakotteiden ja erityisesti Venäjän talouden... Lue lisää >