Tiedotteet
Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: Kuka tuottaa tulevaisuudessa ruoan Suomessa?
Kirjoitettu 1.9.2014 | PolitiikkaTiedote 1.9.2014 Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomesta vähenee lähitulevaisuudessa tiloja tuhansien vuosivauhdilla. Samaan aikaan elintarvikekauppataseemme on jo kolmisen miljardia negatiivinen. Tuontimme on merikuljetusten varassa. Kriisi Itämerellä voi vaikuttaa äkkiarvaamatta ja merkittävästi huoltovarmuuteen juuri elintarvikkeiden kohdalla. Kun mukaan otetaan rikkidirektiivin vaikutukset rahteihin, on tulevaisuudessa syytä olla huolissaan jopa ruokaköyhyydestä. Eduskunnan maa... Lue lisää >
Perussuomalaiset: Budjettiriihi suuri pettymys
Kirjoitettu 28.8.2014 | PolitiikkaPerussuomalaiset ovat pettyneitä, ettei Stubbin hallitus kyennyt tarvittaviin päätöksiin maamme synkän taloudellisen tilanteen kääntämiseksi. Maamme talous on vajonnut uudestaan taantumaan, mutta hallitus vain istuu käsiensä päällä. - Esitin viime tiistaina eduskuntaryhmämme kesäkokouksessa, että hallitus päättäisi riihessä kunnianhimoisista uusista rakenneuudistuksista, joka antaisi meille mahdollisuuden tehdä myös elvyttävämpää, työllisyyttä ja talouskasvua tukevaa suhdannepolitiikkaa. Sama... Lue lisää >
Perussuomalaisilta välikysymys poliisipalveluista ja sisäisestä turvallisuudesta
Kirjoitettu 27.8.2014 | PolitiikkaPerussuomalaisten eduskuntaryhmä on päättänyt jättää hallitukselle välikysymyksen poliisipalveluista ja sisäisestä turvallisuudesta. Asiasta päätettiin eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla. Perussuomalaiset ovat huolissaan poliisin resurssien riittävyydestä ja poliisipalveluiden saatavuuden heikentymisestä. - Kansalaisilta on tullut paljon palautetta tästä. Ihmiset kokevat turvallisuutensa heikentyneen, kun poliisi ei näy katukuvassa entiseen tapaan eikä avun nopeaan saamiseen hätätil... Lue lisää >
Perussuomalaisten uudet nimet Oulusta julki eduskuntavaaleihin
Kirjoitettu 25.8.2014 | JärjestöPerussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri nimesi sunnuntaina 24.8. kolme uutta kansanedustajaehdokasta listalleen Oulusta. Sirpa Ahola-Laurila (56) johtaa Pohjois-Pohjanmaan Perusnaisia ja on ammatiltaan freelance-toimittaja. Vaili Jämsä-Uusitalo (55) on Oulun kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja ja opintoasiainsihteeri. Sebastian Tynkkynen (25) on Perussuomalaisten Nuorten toiminnanjohtaja ja luokanopettajaopiskelija. Piiri valitsi vaalipäälliköksi oululaisen Jari-Pekka Teurajärven. Po... Lue lisää >
Kansanedustaja Kaj Turunen Venäjä-pakotteista: Olen huolissani suomalaisista työpaikoista
Kirjoitettu 7.8.2014 | AjankohtaistaPolitiikkaTiedote 7.8.2014 Eduskunnan talousvaliokunta kuuli tänään 11 eri yhteiskunnan osa-alueen asiantuntijaa EU:n Venäjä-pakotteiden taloudellisista vaikutuksista. Valiokunnan jäsenenä toimivan perussuomalaisten kansanedustajan Kaj Turusen mukaan vaikutelma oli, että pakotteiden taloudellisia vaikutuksia Suomelle vähäteltiin. - Tosiasiassa tilanne ei näytä Suomen kannalta hyvältä. Suurimmat taloudelliset kärsimykset aiheutuvat Suomelle ja Latvialle. Tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että EU... Lue lisää >
Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: EU:n komissio ja talouspakotteet painostavat maanviljelijää
Kirjoitettu 7.8.2014 | PolitiikkaTiedote 7.8.2014 Komission ehdotus puuttumisesta viljelijöiden äitiyslomiin Suomessa on täysin absurdi ja Suomen perustuslain vastainen. Tällä hetkellä Suomessa huudetaan monenlaisen tasa-arvon puolesta. Kun on kyse ruoan tuotannosta, tasa-arvo ja lakien noudattaminen on minimi, joka valtioiden tulee tehdä. Ministeri Niinistön on nyt lunastettava lupauksensa linjauksestaan ”regulaatio luo työllisyyttä”, kun lomittajia uhkaa työttömyys komission linjausten myötä. Komission linjaus on suoras... Lue lisää >
Perussuomalaiset: VM:n budjettiesitys täysin riittämätön – hallituksen on tehtävä merkittäviä uusia päätöksiä kuun lopun budjettiriihessä
Kirjoitettu 6.8.2014 | AjankohtaistaPolitiikkaTiedote 6.8.2014 Perussuomalaiset katsovat valtionvarainministeri Rinteen tänään esittelemien ensi vuoden budjettiehdotuksen päälinjojen perusteella esityksen olevan täysin riittämätön torjumaan Suomea uhkaavaa työttömyyskriisiä ja muuttamaan taloutemme synkkää tilannekuvaa. Maamme työttömyys kasvaa tällä hetkellä EU:n nopeinta tahtia, ja mikä huolestuttavinta, pitkäaikais- sekä nuorisotyöttömyys ovat räjähtämässä käsiin. Tätä talouden isoa kuvaa eivät käännä edes pitkään toivotut positiiv... Lue lisää >
Perussuomalaisilta Lappiin ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat
Kirjoitettu 2.7.2014 | JärjestöPerussuomalaisten Lapin piirin yleinen kokous on asettanut 28.6.2014 ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat jäsenäänestyksen tuloksen perusteella. Ehdokkaiksi on nimetty Harri Tauriainen Kemistä, Tarmo Salonen Kittilästä sekä Liisa Helin, Jarmo Juntunen, Pirita Nenonen ja Matti Torvinen Rovaniemeltä. Ehdokaslistaa täydennetään syksyn mittaan. Kansanedustaja Hanna Mäntylä on luvannut ilmoittaa jatkoaikeistaan elokuun aikana. Kokouksessa käsiteltiin myös piirin eduskuntavaalitavoitteita. Kansanedu... Lue lisää >
Keski-Suomeen eduskuntavaaliehdokkaita
Kirjoitettu 1.7.2014 | JärjestöPerussuomalaiset rp on järjestänyt piirikohtaisen jäsenäänestyksen kansanedustajaehdokkaista, poislukien istuvat kansanedustajat, jotka voivat ilmoittaa ehdokkuudestaan halutessaan. Äänestys päättyi 22. kesäkuuta. Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin ylimääräinen piirikokous nimesi jäsenäänestyksen tulosten pohjalta sunnuntaina 29.6.2014 Äänekoskella kuusi ehdokasta ja yhden istuvan kansanedustajan ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 2015. Loput ehdokasvalinnat piirihallitus tekee myöhemmin syksy... Lue lisää >
Kainuun piiri teki ehdokasvalintoja
Kirjoitettu 29.6.2014 | JärjestöTiedote 29.6.2014 | Perussuomalaisten Kainuun piiri kokoontui Sotkamon Särkisen majalla yleisen ylimääräisen kokouksen merkeissä. Kokouksen asialistalla oli vain kaksi asiaa: juhannuksen alla toteutetun jäsenvaalin tulosten vahvistaminen ja piirin puheenjohtajan valinta. Jäsenvaalin tuloksena kokous yksimielisesti asetti ehdolle eduskuntavaaliehdokkaiksi äänimäärien mukaisessa järjestyksessä Ari Korhosen Sotkamosta, Eila Aavakaren Kajaanista ja varalle Yrjö Puurusen Suomussalmelta. Kansanedus... Lue lisää >
Timo Soini: Tuulikaappihallitus linkuttaa jo alkumetreillä
Kirjoitettu 24.6.2014 | PolitiikkaValtioneuvoston tiedonanto hallituksen ohjelmasta Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini Uusi Stubbin hallitus perii edeltäjältään velkaisen maan. Jyrki Kataisen ministerivuosina Suomi otti velkaa 47 miljardia euroa. Bruttokansantuote tallasi paikallaan, samoin työn tuottavuus. Työttömyys kasvoi, vaihtotase kääntyi miinukselle ja kokonaisveroaste nousi. Nyt valtaan on astunut pätkä-, mini- ja odotushallitus; Stubbin... Lue lisää >
Perussuomalaisten Lindström kommentoi hallitusohjelmaa
Kirjoitettu 19.6.2014 | PolitiikkaPerussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Lindström: Hallitus on siis julkaissut oman ohjelmansa. Ensireaktioni oli se, että jokainen osapuoli sai läpi jotain ja säilytti näin kasvonsa. Oppivelvollisuusiän nostaminen jäi ohjelmaan mukaan tunnustelija Stubbin uhosta huolimatta. Kehys pysyi kasassa ja tämä riitti Kokoomukselle ja RKP:lle. Hallitus siis sitoutuu loppuvaalikauden aikana välttämään teollisuudelle aiheutuvien kustannusten lisäämistä. Se ei ota käyttöön... Lue lisää >
Juhannusrauhan vetoomus juhannuskansalle, perussuomalaisten kansanedustajilta
Kirjoitettu 19.6.2014 | Ajankohtaista
Hyvä suomalainen, nauti juhannuksesta, ja pysy sen lisäksi myös hengissä. Viime vuonna juhannuksen onnettomuuksissa kuoli yhteensä 14 henkilöä. Seitsemän hukkui, seitsemän kuoli tieliikenteessä. Me perussuomalaiset kansanedustajat vetoamme sinuun; pysy hengissä tänä juhannuksena. Kun otat tämän asenteeksi juhannuksen riennoissasi – autoillessasi, matkalla juhannuksen viettoon, vesillä ja mökkirannoilla – olemme varmoja siitä, että valoisan keskikesän juhlasta ei tule kenellekään tragedi... Lue lisää >
Valtiovarainvaliokunnan perussuomalaiset: Verovelkarekisteristä kärsivät rehelliset yritykset
Kirjoitettu 18.6.2014 | PolitiikkaTiedotusvälineille 18.6.2014 Perussuomalaisten kansanedustajat Pentti Kettunen, Ville Vähämäki ja Maria Lohela jättivät eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa vastalauseen mietintöön, joka liittyy hallituksen esitykseen niin sanotun verovelkarekisterin perustamisesta. Hallituksen esityksessä lakia haluttiin muuttaa siten, että jokaisella olisi oikeus saada Verohallinnon ylläpitämästä verovelkarekisteristä tieto YTJ:ään rekisteröidyn yrityksen verovelasta. Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä ... Lue lisää >
Jari Lindström: Onnittelut tulevalle pääministerille
Kirjoitettu 15.6.2014 | AjankohtaistaPerussuomalaisten eduskuntaryhmän puolesta onnittelen lämpimästi Alexander Stubbia valinnan johdosta. Oli täysin Kokoomuksen oma asia, kenet he valitsivat puheenjohtajakseen, mutta koko Suomen asia on se, kuka on pääministerinä. Pääministerin työ ei missään olosuhteissa ole helppoa ja kevyttä, mutta erityisen haastavaksi sen tässä tapauksessa tekee ajoitus: tässä vaiheessa vaalikautta ja nykyisessä vakavassa taloustilanteessa ei ole aikaa katsella ja opetella rauhassa, vaan hihat on käärittävä j... Lue lisää >