Perussuomalaiset

Ohjelmat

Perussuomalaisten energia- ja ilmastopoliittinen sinivalkoinen siirtymä 2023

Me suomalaiset olemme rakentaneet kotimaatamme osaamisella ja ahkeruudella ja haluamme rakentaa sitä edelleen. Suomi on korkeatasoisen, puhtaan teknologian ja innovaatioiden maa. Haluamme ja osaamme huolehtia ympäristöstämme, suojella luontoamme ja vähentää päästöjä, jotta tämä maa olisi hyvä tuleville sukupolville. Me perussuomalaiset haluamme tehdä tämän kaiken kansalaisten arjelle ja kukkarolle kestävästi.

Lue tästä lisää PS:n ratkaisuista [PDF ]


Perussuomalaisten Koulu kuntoon -teesit 2023

Perussuomalaiset haluaa pelastaa suomalaisen peruskoulun ja saada ammatilliseen koulutukseen duunarialojen kaipaaman arvonpalautuksen.

Kouluihin tarvitaan rajat ja roti sekä keskittyminen perusasioihin. Amikset pitää palauttaa varsinaiseen tehtäväänsä – nyt ne eivät toimi, ja se näkyy myös työmarkkinoilla.

Lue tästä PS:n Koulu kuntoon -teesit 2023 [PDF ]


Perussuomalaisten Maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2023

Suomi on tulossa vuonna 2023 tienhaaraan. Seuraus Suomen maahanmuuttopolitiikasta viimeisten reilun 30 vuoden aikana on täysi epäonnistuminen.

Ainoa keino lieventää maahanmuuton negatiivisia lieveilmiöitä on voimakkaasti vähentää lainsäädännöllisillä ja hallinnollisilla toimenpiteillä maahanmuuttoa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen.

 

Lue tästä PS:n Maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2023 [PDF ]

PS:n Maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2023 – lyhyt versio [PDF]


Perussuomalaisten Talouspoliittinen ohjelma 2023

Julkisessa hallinnossa käytetään liikaa rahaa ideologisin perustein, ja määrärahat kohdistetaan vääriin tarkoituksiin ja byrokratiaa kasvattaen. Marinin-Saarikon hallitus ei ole osannut säästää mistään, vaan se on lisännyt neljässä vuodessa julkista velkaa kymmenillä miljardeilla euroilla, mitä ei voi perustella pelkillä koronapandemian hoitoon osoitetuilla tai Ukrainan sodan synnyttämillä lisämenoilla.

Suomessa liian moni kotitalous joutuu aidosti miettimään, miten he selviävät arjessa, kun asumiskustannukset ovat räjähtäneet ja ennätyskorkea inflaatio nakertaa palkkojen ostovoimaa. Asumisen hintaa nostaa etenkin lämmitys-kustannusten raju nousu, jota ei selitä vain Venäjän hyök-käyssodan aiheuttama energian hinnan nousu, vaan myös väärät energiapoliittiset ratkaisut ja yltiöpäisen ilmastopo-litiikan ja vihreän siirtymän toimenpiteet.

Lue tästä PS:n Talouspoliittinen ohjelma 2023 [PDF ]


Perussuomalaisten Vaihtoehtobudjetti 2023

Perussuomalaiset haluaa turvata suomalaisten arjen sujuvuuden ja kansalaisten palvelut. Haluamme, että Suomi on hyvä ja turvallinen maa tehdä töitä, yrittää ja saada tarvittaessa hoivaa ja tukea.

Suomi velkaantuu samanlaista tahtia kuin 1990-luvun lamassa. Euroopan unionin kasvava määräysvalta, holtiton maahanmuuttopolitiikka ja miljardiluokkaan kasvaneet velan korkomenot tekevät tilanteesta ennennäkemättömän vaikean.

Lue tästä PS:n vaihtoehtobudjetti 2023 [PDF ]


PS:n Maaseutupoliittinen ohjelma 2022

Viime vuosien aikana maanviljelijä on leimattu ympäristörikolliseksi yhteiskunnallisessa keskustelussa jopa poliitikoiden toimesta. Onko maaseudun elinvoima vielä pelastettavissa? Miten maanviljelijöiden kunnia palautetaan?

Perussuomalaisten Maaseutupoliittinen ohjelma pitää sisällään 100 perussuomalaista toimenpidettä maaseudun hyväksi.

Lue tästä PS:n Maaseutupoliittinen ohjelma 2022 [PDF]

PS:n Maaseutupoliittinen ohjelma 2022 – lyhyt versio [PDF]


PS:n Kriminaalipoliittinen ohjelma 2022

Millaista rikospoliittista linjaa perussuomalaiset ajaa? Miten varmistamme, että Suomi ei seuraa Ruotsin vaarallista tietä jengirikollisuuden, ampumisten ja muun rikollisuuden kasvussa?

Lue Perussuomalaisten kriminaalipoliittisista työkaluista tarkemmin alla olevasta ohjelmasta.

Lue tästä PS:n Kriminaalipoliittinen ohjelma 2022 [PDF]

PS:n Kriminaalipoliittinen ohjelma 2022 – lyhyt versio [PDF]

Katso ohjelman julkaisutilaisuus YouTubesta >>


PS:n Suomalaisuusohjelma 2022

Suomalaisuus on suomalaisten historiaa ja tulevaisuutta sekä näiden tulkintaa. Kansa ei voi elää ilman kertomusta siitä, ”mistä tulemme, keitä olemme ja minne olemme menossa”, ilman yksilöiden ja yhteisön tietoon ja tunteisiin perustuvaa suhdetta itseensä. Suomi on suomalaisten kotimaa, itsenäinen kansakunta ja kansanvaltainen valtio. Suomi on myös kieli, olemisemme kielellinen perusta.

Ohjelma jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa ”Suomalaisuuden uhkat ja puolustaminen” käsitellään elämänmuotomme kulttuurisia uhkia ja näihin vastaamista yleisesti. Ohjelman toisessa osassa ”Suomen kieli yhdistää meitä kaikkia” käsitellään kansakuntamme kielellisiä uhkia ja haasteita sekä niiden käytännöllistä ratkaisua.

Lue tästä PS:n Suomalaisuusohjelma 2022 [PDF]

PS:n Suomalaisuusohjelma 2022 – lyhyt versio [PDF]

Katso ohjelman julkaisutilaisuus YouTubesta >>


PS:n Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ohjelma 2022

Perussuomalaisten kaiken politiikan keskiössä on aina Suomen kansallisen edun turvaaminen. Suomi on historiansa, kulttuurinsa, arvojensa ja yhteiskuntarakenteidensa myötä erottamaton osa läntistä sivilisaatiota ja sivistystä.

Suomen kansallista turvallisuutta ja suvereniteettia ei tule missään olosuhteissa uhrata vetoamalla esimerkiksi ideologisesti värittyneeseen ja laajennettuun käsitykseen ihmisoikeuksista.

Kansallista vahvaa puolustusta täydentää tuleva puolustusliitto Naton jäsenyys, ja jo pitkään tehty laaja kansainvälinen puolustusyhteistyö.

Lue tästä PS:n Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ohjelma 2022 [PDF]

Read here The Foreign and security policy program of The Finns Party 2022 [PDF]

Katso ohjelman julkaisutilaisuus YouTubesta >>


PS:n aluevaaliohjelma 2022

Suomea riivaa kipeä ongelma. Asioita tehdään vääristä lähtökohdista. Rahaa ei jää, koska sitä käytetään vääriin asioihin. Suomi hassaa rahaa järjettömiin hankkeisiin, kansalaiset köyhdytetään tahallaan.

Sotea rakennetaan joko poliitikkojen tai terveysjättien etu edellä. Sote pitäisi rakentaa asiakkaan näkökulmasta – Sinun näkökulmastasi.

Ikävä kyllä Sinun toiveesi ja tarpeesi ovat toissijaisia. Rahat kuluvat poliitikkojen lempihankkeisiin, jotka ovat hyvin kaukana tavallisen suomalaisen arjesta. Tärkeysjärjestys on pielessä. Pahasti pielessä. Vaikka Sinä maksat koko lystin, jäät murheinesi jonon hännille.

Lue tästä PS:n aluevaaliohjelma 2022 [PDF]

Perussuomalaisten aluevaaliohjelma 2022 julkistettiin työmiehen tuumaustunnilla 8.12.2021 puheenjohtaja Riikka Purran ja puoluesihteeri Arto Luukkasen esittelemänä. Katso tuumaustunnin julkistamistilaisuus alla olevasta YouTube-videosta:


PS:n vaihtoehtobudjetti 2022

Perussuomalainen vaihtoehto lähtee Suomen oikeudesta tehdä itsenäisiä päätöksiä kansalaistensa parhaaksi ja mahdollisuudesta kieltäytyä Suomen edun vastaisesta sanelusta. Kansallinen etu on meille tärkein.

Perussuomalaiset vastustavat jyrkästi suomalaisten työllään maksamien verovarojen heittämistä EU:n loputtomiin tukikaivoihin. Valtavan EU:n elpymispaketin sopimuksen muste on tuskin kuivunut, kun EU kaavailee jo uutta sosiaalista ilmastorahastoa.

Perussuomalaiset vaativat suhteellisuudentajua EU:n uusiin ilmastotoimiin, jotka osuvat kohtuuttomasti suomalaisen veronmaksajan kukkaroon. Suomen on aika oppia sanomaan EU:lle ei.

Lue tästä PS:n vaihtoehtobudjetti 2022 [PDF]


PS:n kuntavaaliohjelma 2021

Kuntien tärkein tehtävä on suomalaisten hyvinvoinnin ja turvalli­suuden edistäminen. Verotus on Suomessa ankaraa, mutta silti varat eivät aina riitä edes peruspalveluiden riittävään ylläpitoon.

Valtio ja kunnat ovat ennätysvelkaisia. Velanotto ja verotuksen kiristäminen kuitenkin lähinnä kurjistavat kansalaisia, sillä yhteiset varat käytetään yhä kasvavalta osin vääriin asioihin.

Veroasteen korotuksen sijaan yh­teiset varat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Maahanmuuton, ilmas­to- ja sukupuolipolitiikkaan liittyvän ideologisen vouhotuksen sekä yliampuvien rakennusinvestointien kaltaisista turhista ja haitallisista menoista tulee leikata. Olemassa olevat resurssit tulee keskittää kun­tien ydintehtäviin kuten terveyskeskusten, sosiaali- ja terveyspalve­luiden, koulujen ja katujen pitämiseen kunnossa.

Valtio ei voi asettaa kunnille uusia tehtäviä antamatta näihin resursseja – kuntien tulee vaatia valtiolta kasvavan tehtävätaakan keventämistä. Verojen kerää­misen oikeutus murenee, mikäli yhteiset varat käytetään muuhun kuin suomalaisten yhteisen hyvän edistämiseen.

Suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus ensin.
Veronkorotusten ja velanoton tie on käyty loppuun.
Turhista, toissijaisista ja haitallisista menoista leikattava.
Olemassa olevat resurssit keskitettävä ydintehtäviin.
Kuntien tehtävien ja resurssien tulee olla tasapainossa.

Lue tästä PS:n kuntavaaliohjelma 2021 [PDF]

Lataa tästä PS:n kuntavaaliteemat 2021 tiivistelmä [PDF]

Ladda ner PS kommunala valprogrammet val tema 2021 sammanfattning [PDF]

Katso kooste: Tuumaustunnilla: Jussi Halla-aho ja Simo Grönroos esittelevät PS:n kuntavaaliohjelman


PS:n vaihtoehtobudjetti 2021

Perussuomalaiset pitävät veronkevennyksiä parempana keinona elvyttää taloutta kuin julkisen sektorin kasvattamista entisestään. Perussuomalaiset alentaisivat työn verotusta 150 miljoonalla eurolla.

Teollisuuden verorasite laskisi merkittävästi muun muassa päästökauppakompensaatiota korottamalla. Yksin- ja pienyrittäjien asemaa helpotettaisiin luomalla Viron yritysveromallin kaltainen kannustin, jossa yhteisveroa ei tarvitsisi maksaa pienissä yrityksissä ennen kuin voittoja nostetaan ulos.

Lue tästä PS:n vaihtoehtobudjetti 2021 [PDF]


PS:n media- ja kulttuuripoliittinen ohjelma 2020

Perussuomalaiset ei hyväksy mielipidesensuuria eikä sitä, että vihapuhe- tai maalittamissyytöksillä hiljennetään keskustelua. Puolustamme vahvasti loukkaamatonta oikeutta sananvapauteen.

Haluamme myös, että kansallismielinen ja suomalaisuudesta ylpeä ajattelumallimme ja historiallisesta taustastamme kumpuava kulttuuri tulee vahvistumaan. Suomalaisen kulttuurin tulee olla läsnä myös koulujen arjessa ja opetussuunnitelmissa.

Haluamme kulttuurin, sivistyksen ja taiteen opetusta – emme monikulttuurista propagandaa tai poliittista ideologiaa lasten pään menoksi. Perussuomalaiset haluaa säilyttää joulujuhlat ja -kirkot, ylpeästi laulettavat enkeli taivaat ja suvivirret.

Lue tästä PS:n media- ja kulttuuripoliittinen ohjelma [PDF]


PS:n vaihtoehtobudjetti 2020

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa suomalainen tulee ensin. Perussuomalaisten vaihtoehto parantaa kansalaisten ostovoimaa lähes 700 miljoonalla eurolla. Samalla Perussuomalaiset ottaisi­vat valtiolle 193 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus.

Lue tästä koko vaihtoehtobudjetti [PDF]

 


PS:n EU-vaaliohjelma 2019

Politiikkamme lähtökohtana on aina suomalaisen kansanvallan, kulttuurin ja elämäntavan puolustaminen. Tämän vuoksi suhtautumisemme Euroopan unioniin ja sen kasvaviin integraatiopyrkimyksiin on kriittinen. Lue tästä koko ohjelma [PDF]

Read The Finns Party’s European Union Policy in English [PDF]

 


PS:n Eduskuntavaaliohjelma 2019

Suomen valtio on olemassa suomalaisia varten, ja sen täytyy aina huolehtia ensisijaisesti suomalaisista. Lue tästä koko ohjelma [PDF]

Read The Finns Party’s Election Program 2019 in English [PDF]

 

 


PS:n Maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2019

Maahanmuuton aiheuttamiin taloudellisiin, sosiaalisiin, kulttuurisiin ja turvallisuuteen liittyviin ongelmiin voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla. Lue tästä koko ohjelma [PDF]

 

 

 


PS:n Talouspoliittinen ohjelma 2019

Kansallinen etu edelle – lue tästä koko ohjelma [PDF]

Ohjelma alkaa sanoilla: Perussuomalaisten talouspolitiikan lähtökohtana on kansallinen etu ja sisäinen oikeudenmukaisuus. Kansallinen etu tarkoittaa sitä, että Suomi on suomalaisten edunvalvontakoneisto, eikä julkisen vallan tule harjoittaa politiikkaa, joka on ristiriidassa suomalaisten ja suomalaisen yhteiskunnan kanssa. Sisäinen oikeudenmukaisuus puolestaan merkitsee sitä, että Suomen tulee olla maa, jonka jokainen suomalainen voi kokea olevan hänen asiallaan ja jossa vallitsee vahva yhteenkuuluvuuden tunne.


PS:n Sosiaalipoliittinen ohjelma 2019

Hyvinvointivaltio takaisin! Lue tästä koko ohjelma [PDF]

Ohjelma alkaa sanoilla: “Kyse on perusasioista ja niiden turvaamisesta – arvovalinnoista, joissa suomalainen ja suomalaisten hyvinvointi on etusijalla. Meillä on mahdollisuus ja varaa kattavaan hyvinvointivaltioon, kunhan se pidetään rajattuna eikä avoimena koko maailmalle. Resurssimme pitää kohdentaa entistä tarkemmin oleellisiin kohteisiin. Näitä ovat suomalaiset vähäosaiset, vanhukset, lapsiperheet, sairaat ja vammaiset.”


PS:n Ympäristö- ja energiapolitiikkaohjelma 2019

SUOMALAINEN LUONTO ON KORVAAMATON

Puhtaat vedet ja metsät ovat kansallisvarallisuuttamme sekä erottamaton osa suomalaista kansanperinnettä ja identiteettiä. Lue tästä koko ohjelma [PDF]

Ohjelma alkaa sanoilla: ”Kauniit järvet ja metsät, puhdas ilma ja lähiluonto eivät ole itsestäänselvyys, vaan etuoikeutettu asuinympäristö, josta tulee huolehtia. Myös luonnonvarojemme merkitys tulee vain kasvamaan resurssiniukkuuden myötä. Suomalainen työ ja teollisuus on ekoteko – samalla laajempiin ympäristöongelmiin tulee etsiä tehokkaampia ja oikeudenmukaisempia ratkaisuja. ”

Pääkohdat koottuna:

TAAKANJAON EPÄKOHDAT KORJATTAVA – TEOLLISUUDEN KILPAILUKYKY TURVATTAVA

Suomi ei ole ilmastopahis. Suurimmat saastuttajat on saatava mukaan talkoisiin.

– Suomen kilpailukyvystä huolehtiminen on samalla hyvää ilmastopolitiikkaa, kunhan Suomen energiantuotanto pysyy
vähäpäästöisenä
– EU:n sisäisen taakanjaon epäkohdat on korjattava
– EU:n ulkopuolelta tulevalle tuonnille ilmastotulli

MONIPUOLISTA, HAJAUTETTUA JA OMAVARAISTA ENERGIATUOTANTOA

Laajapohjainen ja kotimaisuuteen tähtäävä energiatuotanto tukee työllisyyttä, talouskasvua ja kotitalouksien ostovoimaa sekä on myös ekologisesti kestävä.

– sähköveron alennus kotitalouksille ja teollisuudelle,
– siirtohinnoittelu pidettävä kohtuudessa
– sähköverkkoyhtiöt on pidettävä kotimaisessa omistuksessa
– ydinvoiman tulee olla Suomen sähköntuotannon selkärankana
– turvetuotanto on säilytettävä, kivihiilestä ei tule luopua etuajassa
– energia-alan tutkimukseen ja kehitykseen kannattaa panostaa
– tuulivoiman syöttötariffit keskeytettävä, ei uusia tuotantotukia

LIIKENTEEN TOIMIIN JÄRKEÄ

Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa autoilu varsinkin haja-asutusalueilla on usein välttämätöntä.

– autovero alemmaksi – autokanta uudemmaksi. Polttoaineverotus kevyemmäksi ja myös aluekohtaiseksi
– biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta ei muita EU-maita aikaisemmin tai korkeammin
– täyssähköautoille vapautus arvonlisäverosta
– tolkku kaupunkien ’autottomat keskustat’ -hankkeisiin ja kaupunkibulevardeihin

ELÄINSUOJELU ON SUOMALAISTA SIVISTYSPERINNETTÄ

Selkeisiin eläinsuojelun epäkohtiin on puututtava tomerammin.

– eläinsuojelurikkomuksista nykyistä ankarammat rangaistukset
– häirikköpetojen suhteen toimivalta paikallisille metsästysseuroille
– uskonto ei saa olla perusteena eläinten rääkkäykselle


PS:n vaihtoehtobudjetti 2019 – Oikeudenmukaisuutta suomalaisille

Vaihtoehdon keskeisiä linjauksia ovat valtion velkaantumisen lopettaminen ja talouskasvun edistäminen, kansallisomaisuuden suojeleminen ja säilyttäminen jälkipolville sekä julkisen rahanjaon oikeudenmukaistaminen. [PDF]

– Tällainen teko on muun muassa se, että Suomesta tehtäisiin vähiten houkutteleva pohjoismaa haittamaahanmuutolle. Panostaisimme turvallisuuteen, keventäisimme verotusta ja tekisimme asumisesta halvempaa, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri toteaa.

Suurimmat säästöt perussuomalaiset ottaisivat muun muassa haittamaahanmuuton kuluista, haitallisista yritystuista sekä kehitysavusta, jossa perussuomalaiset siirtyisivät vapaaehtoiseen ruohonjuuritason malliin, joka lisää läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta.

Perussuomalaiset eivät kiristäisi lainkaan verotusta, vaan keventäisivät ansiotuloveroa, eläkkeiden verotusta, polttoaineveroa, energiaveroa, perintöverotusta sekä Yle-veroa. Lisäksi perussuomalaisten vaihtoehdosta löytyy eläkkeiden taitetun indeksin poisto pienituloisilta.

– Veronkevennyksistä huolimatta otamme 170 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus, kun säästämme oikeudenmukaisista kohteista – emme siis suomalaisilta duunareilta, yrittäjiltä, perheiltä tai esimerkiksi eläkeläisiltä, Meri huomauttaa.

Lue lisää aiheesta ja katso vaihetoehtobudjetin julkistamisvideo Suomen Uutisista >>


PS:n uusi periaateohjelma

Ohjelma esittelee perussuomalaisuuden suurta ideaa ja isänmaallisen ja kansallismielisen puolueen periaatteita. Ohjelma ei ota kantaa varsinaisiin päivänpoliittisiin teemoihin tai tavoitteisiin. [PDF]

Periaateohjelman mukaan perussuomalaiset on isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue, joka edistää kansallista etua. Perussuomalaiset arvostavat ja haluavat korostaa tavallisten ihmisten ääntä ja roolia politiikassa, kulttuurissa ja historiassa. Kansan ja yksilön ohella myös perhe on tärkeä yksikkö.

– Periaateohjelman lähtökohta on, että perussuomalaiset ajaa ensisijaisesti suomalaisten asiaa. Nykyään vaikuttaa usein siltä, että eroamme tässäkin mielessä kaikista muista maassamme toimivista puolueista, toteaa puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Kansallismieliseen ja isänmaalliseen ajatteluun kuuluu kansallisen ja valtiollisen itsemääräämisoikeuden ohella kansainvälisyys. Suomalaisilla ei ole oikeutta ryhtyä määräilemään muita, eikä muilla ole oikeutta määräillä meitä.

– Suomen pitää kuitenkin saada itse säädellä kansainvälisyyden tasoa ja ilmenemismuotoja. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sopimuksista, jotka olennaisesti ja peruuttamattomasti heikentävät itsemääräämisoikeuttamme, on pysyttävä erossa, Halla-aho kertoo.

Lue lisää aiheesta Suomen Uutisista >>

Read The Finns Party’s Principle Program in English [PDF]


PS:n uusi koulutuspoliittinen ohjelma 2019

Kännykät pois tunneilta, opetusryhmiä pienemmiksi, oppilaille koulurauha [PDF]

Työelämä kokee murrosta ja osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin. Kuitenkin koulupohja rapautuu, nuorten syrjäytyminen on lisääntynyt ja oppimistulokset ovat laskussa. Koulutuksessa tarvitaan ratkaisuja, joilla tulee olemaan suuri merkitys Suomen hyvinvoinnille.

Perussuomalaisten mielestä lasten kasvatusvastuu on en­sisijaisesti aina kodilla, mutta myös kouluilla on vastuun­sa. Meidän on huolehdittava, että oppimisen ja kasvatuk­sen edellytykset eivät murene.

PERUSKOULUN ONGELMAT KORJATTAVA
Maailman parhaisiin kuulunut peruskoulu korisee. Erot koulujen välillä kasvavat. Tarvitaan lisää panostuksia, mutta pelkällä rahalla ongelmia ei korjata.

  • välttämätön koulurauha; opettajien auktoriteetti palautettava
  • pääasiallinen kasvatusvastuu vanhemmilla
  • pienemmät luokka- tai ryhmäkoot; erityisoppilaille omat pienryhmät
  • maahanmuuttajat mukaan tavallisiin luokkiin vasta kielitaidon ym. kartuttua
  • jokaisen koululaisen oikeus terveyteen; sisäilmaongelmat ratkaistava
  • kännykkäkielto oppitunneilla
  • kiusaamisen estoon konkreettisia toimia

OPPIMISTULOSTEN LASKU OTETTAVA VAKAVASTI
Tärkeintä ovat opetus ja oppiminen. Digitaalisuus ja sähköiset mahdollisuudet voivat tukea, mutta eivät olla itsetarkoitus. Perusasiat saatava kuntoon ennen pedagogisesti kunnianhimoisia suunnitelmia.

  • päähuomio opetukseen ja kunnollisiin oppimateriaaleihin
  • oppilailta vaadittava osaamista; ei säälinumeroita
  • lukutaidottomia ei saa päästää pois peruskoulusta; ehtojen antamisen ja luokalle jättämisen mahdollisuus
  • erityisesti poikien tippuminen kelkasta estettävä; konkreettisia toimia toisen asteen pudokkaille
  • lisärahan kippaaminen maahanmuuttajakouluihin ei ratkaise maahanmuuton aiheuttamia ongelmia
  • ammatillisen koulutuksen ongelmat korjattava
  • ylioppilaskokeita ei saa lyhentää eikä keventää

JATKO-OPINTOIHIN TEHOKKUUTTA JA MAHDOLLISUUKSIA
Myös jatko-opinnoissa on syytä palata perusasioihin. Sivistysyliopisto ja toisaalta osaamisen kaupallistaminen eivät sulje toisiaan pois.

  • pääsykokeiden rooli korkeakouluvalinnoissa säilytettävä
  • yliopistojen ideologinen huuhaa pois
  • yliopistoihin aitoa sivistystä ja laadukasta tutkimusta ja opetusta
  • ammattikorkeakoulut ja yliopistot säilytettävä erillisinä
  • opintotukijärjestelmän kannustettava valmistumaan aikataulussa

ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA KOULUTETTU SUOMI
Ihmisen kannattaa yleensä aina kouluttautua pidemmälle, mutta valtiolla tulee olla myös vastuu järkevästä koulutussuunnittelusta.

  • kotouttamisbisnes ei ole koulutuspolitiikkaa
  • tietyt koulutussektorit eivät saa toimia keinotekoisena
  • työttömyyden tilastoista puhdistamisena; esimerkiksi lähihoitajaksi sovelluttava
  • osaamisvaihtotaseeseen huomiota: osaajat pidettävä kotimaassa
  • koulutusviennin mahdollisuudet hyödynnettävä

Vuosi 2017

Kuntavaaliohjelma [PDF, Teksti, In English, På svenska]

arjestasealkaa_ps150x150Joskus demokratia vaatii koviakin sanoja – siksi kannustamme ihmisiä uskaltamaan ja puhumaan. Me emme pakene järjestelmien, rakenteiden tai sanojen taakse, vaan tartumme voimakkaasti niihin asioihin, jotka ihmisiä liikuttavat.

Vaikka kuntien toiminta on suuressa muutoksessa erilaisten uudistus- ja kehityshankkeiden vuoksi, toimivat ne jatkossakin ihmisten arkielämän edellytysten järjestäjinä. Tulevaisuuden kunnassa tehdään tärkeitä päätöksiä muun muassa kaavoituksessa, elinkeinopolitiikassa, opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Sosiaali- ja terveysasioissa kunnan toimivaltaan tulevat hyödylliset ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen liittyvät asiat.

Meille valtion tärkein tehtävä on kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Turvallisuus on ihmisten perustarve ja perusoikeus. Tällä on selvä vaikutuksensa kuntapolitiikkaan, onhan kunta ennen muuta ihmisten yhteisö. Haluamme säilyttää kansalaisia palvelevan hyvinvointiyhteiskunnan, mutta olemme vakavasti huolissamme sen toimintakyvystä.

On tosiasia, että voidaksemme huolehtia suomalaisten perus- ja ihmisoikeuksista meidän on tingittävä maailmanparannuksesta ja osattava laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kyse on realismista – siitä, että resurssit ovat rajallisia.

Kuntien toiminnan lähtökohtana on paikallisuus – erilaisten yhteisöjen lähtökohdat ja tavoitteet. Myös me ihmiset olemme erilaisia: yhdelle ainoa oikea asuinympäristö on sellainen, johon raitiovaunun kirskunta kuuluu, monille tämä olisi kauhistus. Kuntademokratiassa on kyse juuri siitä, että ihmiset vaikuttavat paikallisesti yhteisönsä asioihin. Ihmiset ovat yleensä oman elämänsä parhaita konsultteja, joten heitä on syytä kuunnella. Eikä väärin voi äänestää, vaikka joku niin kehtaisikin väittää. Lue lisää >>


Vuosi 2015

Eduskuntavaalien pääteemat 2015 [PDF]

paateematJulkinen talous kestävälle pohjalle: Seuraavan hallituksen on jatkettava julkisen sektorin kestävyysvajeen umpeen kuromista. Tarvittavat leikkaukset on aloitettava maahanmuuton ja kehitysavun tapaisista maailmanparannusmenoista. Pelkät leikkaukset eivät kuitenkaan riitä, vaan myös taloutemme ja työllisyytemme on saatava kasvu-uralle.

Isänmaan turvallisuudesta ei tingitä: Ukrainan kriisi on osoittanut, että turvallisuuspoliittinen tilanne voi nykymaailmassa muuttua hyvinkin nopeasti. Siksi on tärkeää, että Suomella on uskottava puolustus, joka pystyy takaamaan turvan kaikissa olosuhteissa.

Suomalaisista huolehdittava: Miljoona suomalaista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella. Pienituloisuus vaikuttaa koko elämään ja sen valintoihin. Mielivaltaiset leikkaukset on loputtava ja 90-luvun laman virheitä ei tule enää toistaa. Suomalaisista on ryhdyttävä nyt huolehtimaan. Meidän ei kuulu olla koko maailman terveyskeskus tai sosiaalitoimisto.

Kilpailukyky ja yrittäjyys etusijalle: Hyvinvointi syntyy elinvoimaisesta yksityissektorista. Edelliset hallitukset ovat 2000-luvun virheellisellä politiikallaan tuhonneet maamme kilpailukyvyn. Työllisyyden ja talouskasvun selkäranka ovat ennen kaikkea pk-yrittäjät. Tämä on otettava paremmin huomioon, ja ennen kaikkea kasvavia ja aloittavia pk-yrityksiä on tuettava nykyistä paremmin.

Ei saa kiusaa: Suomalaisessa yhteiskunnassa kiusaaminen ei rajoitu pelkästään kouluun ja työpaikalle. Monesti kiusaajia ovat
myös viranomaiset, jotka kohtelevat kansalaisia epäoikeudenmukaisesti esimerkiksi pompottelemalla heitä luukulta toiselle. Myös turha sääntely voidaan nähdä kiusaamisena. Turhaa sääntelyä purettava. Purkaminen aloitettava haja-asutusalueiden jätevesiasetuksesta.


PS:n talouspoliittinen ohjelma 2015 [PDF]

talopol_ohjelma_150pxSeuraavan hallituksen on jatkettava julkisen sektorin kestävyysvajeen umpeen kuromista. Tämä edellyttää valtion velkaantumisen taittamista seuraavan vaalikauden aikana. Jotta valtion menoja voidaan karsia niin, ettei kansalaisten kurjuutta enää lisätä, julkisen sektorin tehtävät tulee asettaa tärkeysjärjestykseen.

Perussuomalaisille valtion tärkein tehtävä on kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen, joten leikkaukset on aloitettava maahanmuuton ja kehitysavun tapaisista maailmanparannusmenoista.

Pelkillä leikkauksilla ei kestävyysvajetta kuitenkaan taltuteta. Keskeistä on saada taloutemme ja työllisyytemme taas kasvu-uralle, sillä muuten ei velkaantumista saada kuriin eikä nykyisenkaltaista hyvinvointivaltiota voida rahoittaa. Myös julkisen sektorin rakenteita on päivitettävä.


PS:n sosiaalipoliittinen ohjelma 2015 [PDF]

sospolSuomalainen hyvinvointiyhteiskunta on käsite, josta olemme voineet suomalaisina voineet olla ylpeitä. Askel kerrallaan sen ydinkäsite on kuitenkin murrettu, ja hyvinvointi – niin sosiaalinen, taloudellinen kuin terveydellinenkin – kohdentuu yhä rajatummalle väestönosalle.

Kestävä sosiaali- ja terveyspolitiikka turvaa ihmisten hyvinvoinnin myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Tästä on ryhdyttävä pitämään määrätietoisesti kiinni, ja ohjattava järjestelmät mukautumaan ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin eri elämäntilanteissa.

Hyvinvointi on käsitteenä aina sidoksissa ihmisen yksilölliseen kokemukseen siitä. Se perustuu paitsi yksilön arvoihin ja kokemuksiin, myös odotuksiin, joita yksilöllä voi yhteiskuntaa kohtaan oikeudenmukaisuudenkin nimissä olla. Itsemääräämisoikeus oman elämän valintoihin on viety yhä useammalta. Yhä harvempi kokee olevansa yhteiskunnan täysivaltainen jäsen, saati saavansa sen, mitä täysivaltaisen jäsenen kuuluisi saada. Moni kokee jäävänsä ilman minkäänlaista tuki- tai turvaverkostoa. Kuitenkin yhteiskunnan tulisi nostaa ja kannatella silloin kun ihminen on heikoilla. Näin ei nyt tapahdu.


PS:n koulutuspoliittinen ohjelma 2015 [PDF]

koulutuspol_150pxPerussuomalaisten mielestä lasten kasvatusvastuu on ensisijaisesti aina kodilla, mutta myös kouluilla on vastuunsa. Koska yhteiskunnassamme esiintyy koko ajan enemmän ns. häiriökäyttäytymistä, on meidän huolehdittava, että oppimisen ja kasvatuksen edellytykset eivät murene.

Opetuksessa tulee painottaa nykyistä enemmän sosiaalisia taitoja ja hyvekasvatusta tavoitteena kasvattaa nuorisosta vastuuntuntoisia kansalaisia. Iloiseen, hyviä tapoja korostavaan opetukseen tulee pyrkiä yhteistyössä huoltajien kanssa. Kunnon kansalaisuus on yhteiskunnan kannalta vahvinta sosiaalista pääomaa.


PS:n kielipoliittinen ohjelma 2015 [PDF]

kielipol_150Perussuomalaiset edellyttävät, että suomen kieltä tuetaan ja vaalitaan suomalaista yhteiskuntaa ja kansalaisia yhdistävänä kielenä. Suomalaisten kielitaitoa on vahvistettava ja suomen kielen suojelemiseksi ja kehittämiseksi on säädettävä laki.

Perussuomalaiset vaativat järkeä kielipolitiikkaan. Kielipolitiikasta aiheutuvat kustannukset pitää selvittää. Kunnille on annettava päätösvalta ja kustannusvastuu kaksikielisyydestä. Kansalaisten mielipide ja yhdenvertaisuuden toteutuminen on huomioitava kielilainsäädäntöä uudistettaessa.

Suomen kielen pitää säilyä akateemisena tutkimuskielenä ja Pohjoismaiden neuvoston työkieleksi on saatava ruotsin, norjan ja tanskan rinnalle myös suomi.


PS:n turvallisuuspoliittinen ohjelma 2015 [PDF]

turvallisuuspol_150Suomen puolustuksen ja maanpuolustustahdon ydin on kautta vuosikymmenten ollut yleinen asevelvollisuus, joka varusmiespalveluksen ja sen jälkeisen reserviläisyyden kautta on yhdistänyt erilaisista taustoista ja sosiaalisista ryhmistä lähtöisin olevia nuoria pitäen yllä yhteistä tavoitetta: isänmaan puolustamista kaikissa tilanteissa.

Varusmiespalveluksen suorittaminen on ollut ja on monelle nuorelle miehelle – nykyisin myös monelle naiselle – kunnia-asia. Varusmiespalveluksen aikana opitaan ottamaan vastuuta, toimimaan ryhmässä ja tekemään työtä yhteisen hyvän eteen. Lisäksi varusmiespalvelus on merkittävä tekijä nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemisessä lisäten sen suorittavien itsetuntoa ja ottaen kaikki sen suorittavat tasapuolisesti huomioon niin oikeuksissa kuin velvollisuuksissa.


PS:n maaseutuohjelma 2015 [PDF]

maaseutu_150pxPerussuomalainen maaseutu on ihmisläheinen, turvallinen, taloudellisesti järkevä ja ekologisesti kestävä. Perussuomalainen politiikka on itsenäistä, oikeudenmukaista, etujärjestöistä riippumatonta ja yhteistyökykyistä.

Suomalaisella maaseudulla on tulevaisuudessa yhä paljon annettavaa. Ennen kaikkea, sillä on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Tämä vain tulisi kaikkien osapuolten ymmärtää ja kehittää maaseutua sekä maaseutualueita sen mukaisesti. Maaseutumainen asuminen parantaa huoltovarmuutta, kun kansalaisilla on mahdollisuus kasvattaa peruselintarvikkeita kotinsa lähistöllä.


PS:n maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 [PDF]

maahanmuutto_150pxSuomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita. Siirtolaisuus on yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskuntakin, mutta sitä on myös aina pyritty hallitsemaan hyötyjen maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi. Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä.


Vuosi 2014

PS:n varjobudjetti vuodelle 2015 [PDF]
varjobudjetti_150px
Perussuomalaiset haluavat johtavana vastuullisena oppositiopuolueena auttaa maamme takaisin kasvu-uralle. Tarjoamme paremman vaihtoehdon hallituksen epäonnistuneelle politiikalle. Vaihtoehtobudjettimme keskeinen tavoite on samaan aikaan saada sekä julkisen sektorin syömävelanotto kuriin että investoida tulevaan kasvuun. Ottaisimme syömävelkaa noin puoli miljardia hallitusta vähemmän, mutta samalla panostaisimme kertaluonteisesti kasvua tukeviin investointeihin 750 miljoonaa euroa hallitusta enemmän. Erotuksen rahoittaisimme suuntaamalla tähän osan jo päätetyistä valtionomaisuuden myyntituloista.

PS:n EU-vaaliohjelma [HTML, PDF, In English, På svenska]

euvaaliohjelma_1070px Perussuomalaisten EU-linja on rakentava ja kriittinen. EU ei ole meille pyhä – unionia saa arvostella. Se on nykyisellään byrokraattinen organisaatio, joka polkee jäsenmaidensa demokratiaa. EU:n tulee olla jäsenmaidensa kansojen palvelija, joka kunnioittaa jäsenmaiden itsemääräämisoikeutta. EU toimii parhaiten itsenäisten valtioiden löyhänä talousja vapaakauppaliittona.

Perussuomalaiset puuttuvat EU:n epäkohtiin ja nostavat niitä esiin. Vastaavasti tuemme EU:n hyviä hankkeita. Tarkastelemme unionia samanlaisella rationaalisella otteella kuin mitä tahansa järjestelmää. Emme ole EU:ssa vastustamassa, vaan rakentamassa ja uudistamassa. Arvostellessammekin teemme samalla positiivisia ehdotuksia.


Vuosi 2013

PS:n varjobudjetti vuodelle 2014 [PDF, Graafi]

varjobudjetti_2014_kansi_100x150Perussuomalaiset ovat sitoutuneet suomalaisten hyvinvoinnin, työn ja kilpailukyvyn parantamiseen. Johtavana vastuullisena oppositiopuolueena autamme hallitusta ohjaamaan maamme takaisin kasvu-uralle. Tälle perustalle vaihtoehtobudjettimme rakentuu. Tarjosimme keväällä valtiontalouden kehyksiin viiden paketin ohjelmaamme. Esittelimme erittelyineen kasvu-, työllisyys, vero-, energia ja hyvinvointipaketit. Tämä viiden paketin ohjelma on nyt täydentynyt kuudennella paketilla, joka on nimeltään turvallisuuspaketti.

PS:n varjobudjetti 2013 [PDF]

varjobudjetti_2013_kansi_150x150

Vaihtoehtobudjettimme edistää ihmisen oikeuksia keskitettyä valtaa ja suuria talousyksiköitä vastaan. Haluamme auttaa heikompiosaisia pärjäämään ja osallistumaan yhteiskunnan elämään. Korostamme pk-yrittäjyyden merkitystä tulevaisuuden talouskasvun lähteenä. Tahdomme rakentaa yhtenäistä Suomea koko valtakunnan laajuisesti. Lisäksi talouspolitiikan keinoin on taattava Suomen sisäinen turvallisuus sekä uskottava ja itsenäinen maanpuolustus.


Vuosi 2012

kunnallisvaaliohjelma_kansi_2012_150x150PS:n kunnallisvaaliohjelma 2012 [PDF]

Valtion ja kuntien perinteinen työnjako on suuressa murroksessa. Kaksi edellistä hallitusta ja nykyinen hallitus ovat ajaneet valtiontalouden konkurssin partaalle sitouttamalla Suomen euron ulkomaisten suurpankkien ja suursijoittajien pelastamisprojektiin sekä yksipuolisiin ilmastopoliittisiin velvoitteisiin. Näiden sitoumusten rahoittamiseksi hallitus joutuu vähentämään kuntarahoitusta, lisäämään kansalaisten vero- ja maksutaakkaa sekä pakottamaan kansalaisia suurkuntaliitosten tapaisiin rakenteellisiin muutoksiin.

Suomalaiselle parempi – PS:n vaihtoehtobudjetti 2012 [PDF]

varjobudjetti_2012_kansi_150x150

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti edistää yrittäjyyttä, työllisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Budjettimme ei lisää velanottoa valtion esitykseen verrattuna.

Perussuomalaiset haluavat edistää yrittäjyyttä, työllisyyttä ja talouskasvua. Esitämme investoimiseen kannustavan t&k-verotuen käyttöönottoa sekä tuotannollisten investointien verotuksessa hyväksyttävien poistojen kaksinkertaistamisesta. Toimenpiteet kannustaisivat isänmaallisia yrityksiä sijoittamaan Suomeen. Ajamme pienyrittäjien asemaa vastustamalla hallituksen esityksiä kotitalousvähennyksen leikkaamiseksi ja työvaltaisten alojen alv-helpotuksen poistamiseksi. Haluamme turvata painetun median aseman emmekä hyväksy tilauslehtien alv-korotusta.


Vuosi 2011

PS:n eduskuntavaaliohjelma 2011 [PDF]

eduskuntavaaliohjelma_2011_kansi_150x150

– Yhteenveto vaaliohjelmasta [PDF]

– Periaatteita vaaliohjelmasta [PDF]

– Fit for the Finns – The Finns Party’s Election Programme for the Parliamentary Election 2011 / Summary [PDF]

Perussuomalaisten mielestä yhteiskuntarakenteiden tulee mahdollistaa ihmisyyden toteuttaminen eli yhteiskunnan tulee perustua ensisijaisesti henkisille arvoille. Materia on edellytys ihmisarvoisen elämän saavuttamiseen, mutta materia ei ole itsetarkoitus. Henkisyys ja totuudentavoittelu ovat keskeinen osa ihmisyyttä. Totuuksia ja näkökulmia on erilaisia, mistä seuraa, että ihmiskunta luontaisesti jakaantuu eri kulttuureihin. Kulttuurit ovat ihmiskunnan rikkaus. Kestävää hyvinvointia ei kyetä rakentamaan tyhjän päälle. Perussuomalaiset haluavat olla itsenäisten kansallisvaltioiden ja suomalaisen kulttuurin puolestapuhujia.

PS:n maaseutupoliittinen ohjelma 2011 [PDF]

maaseutuohjelma_2011_kansi_150x150

Perussuomalaisten maaseutuohjelma käsittää maatalouden, metsätalouden sekä maaseudun asumisen ja yrittämisen. Perussuomalaiset näkevät maaseudun menestystekijänä. EU ja valtio ohjaavat, mutta liiallinen valvonta ja holhoaminen johtavat lamaannukseen ja byrokratiaan. Maaseudunkin asioissa on uskottava yksityiseen yrittäjyyteen ja paikallisiin toimijoihin. Sujuva hallinnointi ja byrokratian vähentäminen edellyttävät Maa- ja metsätalousministeriön ja Ympäristöministeriön yhdistämistä Luonnonvaraministeriöksi.

Maa- ja metsätalous, kalastus ja poronhoito tyydyttävät elämän perustarpeita. Maan ja metsän antimia tuottavat, jalostavat ja kuljettavat yritykset luovat hyvinvointia koko Suomelle ja ovat maaseutuasutuksen perusta.


Vuosi 2010

Perussuomalaisten toimintakertomus 2010 [PDF]


VUOSI 2009

EU-vaaliohjelma 2009 [PDF]


VUOSI 2008

Perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelma 2008 [PDF]


VUOSI 2007

Eduskuntavaaliohjelma 2007 [PDF]


Ennen vuotta 2007 julkaistut ohjelmat

Lähiajan tavoiteohjelma 2005 >
Kunnallisvaalijulistus 2004 >

Lähiajan tavoiteohjelma 2003 >
Eduskuntavaaliohjelma 2003 >
Lähiajan tavoiteohjelma 2001 >

Kunnallisvaalijulistus 2000 >
Eurovaaliohjelma 1999 >
Yleisohjelma 1995 >